Työnantajakoordinaatio ajaa työmarkkinat seinään
Työmarkkinoilla ollaan ajautumassa lähiaikoina ennen näkemättömään neuvottelu- ja työtaistelusumaan, kun työnantajaliitot vahtivat toisiaan ja ovat linnoittautuneet odottamaan teknologiateollisuuden avausta. Viimeisimpänä tähän sumaan ajautuivat tammikuun puolivälissä valtion ja ev.lut.kirkon sopimusalat.
Valtiotyönantaja ilmaisi asian melko selväsanaisesti omassa tiedotteessaan: ”Työmarkkinatilanne on juuri nyt kovin hektinen monilla aloilla. Valtiotyönantaja jatkaa neuvotteluja myöhemmin tässä kuussa ja pyrkii uusiin sopimuksiin ennen nykyisten sopimusten päättymistä helmikuun lopussa”.
Työnantajakoordinaatiossa on käännetty uusi lehti, kun työnantajaliittojen lisäksi valtiovalta ja kirkko antavat oman henkilöstönsä palvelussuhteen ehtojen neuvotteluvaltuudet yksityisten alojen työnantajaliitolle. Viimeistään tässä vaiheessa voidaan kysyä, miten tämä eroaa EK:n kammoksumasta keskitetystä ratkaisusta? Valtion neuvotteluissa pitkin matkaa kaikkien osapuolten painottama ”itsenäinen ratkaisu” vedettiin viemäriin loppiaisen jälkeen työnantajan toimesta.
Osapuolet olivat niin lähellä ratkaisua, ettei neuvottelujen keskeyttämiselle 12.1. ollut neuvottelupöydän näkökulmasta mitään järjellistä syytä. Ainoaksi perusteeksi jää edellä mainittu sitoutuminen työnantajatahojen yhteiseen koordinaatioon.
Suorana seurauksena neuvottelujen venymisestä valtion ja kirkon sopimusaloilla järjestöjen oli keväällä sovitun aikataulun mukaisesti irtisanottava sopimukset, koska sopimuskauden toisen vuoden (2023) palkankorotuksista ei päästy määräajassa eikä edes jatkoajan puitteissa sopuun. Nyt olemme siis tilanteessa, että molempien sopimukset päättyvät helmikuun lopussa.
Neuvottelupöytien vaikeuskerrointa nostaa jatkossa se, että tästä eteenpäin mukaan tulevat myös ns. tekstitavoitteet eli mm. työaikamääräyksiin ja työelämän laatuun liittyvät kysymykset. Palkkaratkaisun osalta nousevat ratkaistaviksi mahdollisesti 2024 korotustasot kuluvan vuoden lisäksi. Neuvoteltavien ja ratkottavien asioiden määrä ei siis ainakaan vähene ja helpotu. JHL kritisoi tuoreeltaan vastuuttomaksi valtiotyönantajan ratkaisua keskeyttää neuvottelut. Valtiolla sotilaita edustavat järjestöt ottivat tilanteeseen kantaa poikkeuksellisesti myös erikseen.
Kaikkineen on surullista, että valtiotyönantajalla ja sitä seurailevalla kirkon sopimusalalla ei ollut rohkeutta tehdä omia ratkaisujaan ja turvata henkilöstönsä ansiokehitystä ja ostovoimaa sekä vastineeksi saada varmistettua koko julkisella alalla työrauha. Valtiovaltaa luulisi kiinnostavan nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa työrauha esimerkiksi kriittisillä turvallisuusaloilla.
Käsittelin tässä blogissa työmarkkinatilannetta ennen kaikkea julkisen sektorin neuvottelutilanteen osalta, mutta vastaavalla tavalla ja syistä JHL:n yksityisellä sektorilla neuvottelut jumittavat pahasti, ilman sopimusalojen omaa syytä.
