Koulutus on enemmän kuin vain osaamista
Koulutus ei ole vain osaamisen kehittämistä. Koulutus opettaa meitä elämään erilaisten ihmisten kanssa ja antaa merkitystä elämään.
Osaaminen on koulutuksen tärkein päämäärä, sanotaan. Koulutusta tarvitaan, jotta bruttokansantuote kohenee ja kilpailukyky paranee. Eikö niin? Tätähän me saamme kuulla jatkuvasti televisiossa, radiossa, lehdissä ja somekanavilla.
Minusta tässä on tapahtunut paha erehdys. Koulutus ei ole talouden alasysteemi. Koulutus ei ole vain osaamisen kehittämistä. Koulutus on enemmän.
Koulutuksen kaventumisen seurauksia saamme nähdä joka puolella. Ihmiset eriytyvät sosiaalisiin kupliin, joista jokaisessa rakentuu oma versionsa totuudesta.
Jo aikoja sitten aloin ihmetellä, mistä tuo osaamispuhe oikein tulee ja milloin se alkoi. Valaiseva kokemus oli käydä läpi hallitusohjelmat viimeisten neljännesvuosisadan ajalta.
Ensimmäisen kerran osaamisesta puhuttiin Paavo Lipposen ykköshallituksen ohjelmassa 1995. Siinä se mainittiin yhdeksän kertaa. Tämän jälkeen osaamista on viljelty koko ajan enemmän. Ainoa tilapäinen notkahdus tuli Juha Sipilän hallitusohjelman kohdalla. Petteri Orpon ohjelmasta osaaminen löytyy jo 113 kertaa. Lyhyesti sanottuna koulutuspoliittinen puhe on osaamistunut.
Osaamispuhe on talouden puhetta
Mutta mistä osaaminen on sitten tullut? Tuo sana ei ole alun perin koulutuksen kieltä. Se on suora käännös englanninkielisestä sanasta competence tai competency, jotka löytyvät taloudellisen yhteistyön järjestön OECD:n ja EU:n asiakirjoista.
Osaaminen on siis talouden puhetta. Se on vallannut koulutuksen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Tämä näkyy siinä, miten elinkeinoelämän edustajat valtaavat ilmatilan koulutuksen arvovaltaisina asiantuntijoina. Koulutuksen tutkijat ovat myös menneet mukaan trendikkääseen osaamispuheeseen. Sitä samaa ovat alkaneet suoltaa myös opettajat ja rehtorit.
Ei osaamisessa ole toki mitään vikaa. Tietojen ja taitojen oppiminen – eli kvalifikaatio – on tärkeä osa koulutusta. Virhe tehdään kuitenkin, jos osaaminen ymmärretään koulutuksen tärkeimmäksi tai jopa ainoaksi päämääräksi.
Koulutus vastaa siihen, millainen on hyvä elämä
Koulutus on enemmän. Meidän tulee oppia myös elämään erilaisten ihmisten kanssa. Tätä koulutuksen päämäärää sanotaan sosialisaatioksi.
Mutta koulutuksen päämääriä on etsittävä vieläkin syvemmältä. Perimmäisiä kysymyksiä ovat: ”Kuinka käytän minulle suodut elonpäivät? Mikä on haluamisen arvoista? Minkä puolesta haluan olla olemassa ja toimia, ehkä jopa kamppailla?” Tätä koulutuksen päämäärää kasvatusteoreetikko Gert Biesta kutsuu subjektifikaatioksi. Jos koulutus ei anna eväitä näiden kysymysten pohtimiseen, se jää pahasti vajaaksi.
Aikamme vaatii kysymään, mitä voisi olla planetaarinen hyvä elämä – ihmisen kukoistus planetaarisissa rajoissa. Se on myös koulutuksen tärkein kysymys.
Koulutuksen kaventumisen seurauksia saamme nähdä joka puolella. Totuudella ei tunnu olevan väliä. Suoranaiset valheet leviävät sekä tahallisesti eli disinformaationa että tahattomasti eli misinformaationa. Ihmiset eriytyvät sosiaalisiin kupliin, joista jokaisessa rakentuu oma versionsa totuudesta. Näistä kuplista tulee vähitellen kaikukammioita, joissa koko ajan yksinkertaistuva mustavalkoinen tarina kaikuu sen seinämien sisällä. Pahimmassa tapauksessa ne muuttuvat salaliittoteorioiden kaninkoloiksi.
Siksi lehtien palstoille ja studioiden sohville tarvittaisiin vähemmän talouden puhuvia päitä puhumaan koulutuksesta. Enemmän tarvittaisiin ihmisiä, jotka olisivat valmiita hakemaan koulutuksen päämääriä laajemmalta pohjalta. Ihmisiä, jotka eivät väistä kysymystä, mikä on hyvä elämä. Ihmisiä, jota voisi kutsua sivistyneiksi.
Johan Vilhelm Snellmanin mukaan ”Sivistynyt ihminen on se, joka ihmiskunnan suurissa kysymyksissä ymmärtää aikansa vaatimukset, ja jolla on tietoa ja tahtoa edistää näitä yleisiä etuja.”
Aikamme vaatii kysymään, mitä voisi olla planetaarinen hyvä elämä – ihmisen kukoistus planetaarisissa rajoissa. Se on myös koulutuksen suurin ja tärkein kysymys.
Lue Hannu L.T. Heikkisen essee Helsingin Sanomista: Koulutuksessa pitää kysyä, mitä on hyvä elämä
Kirjallisuus:
Biesta, G. (2021). World-centred education: A view for the present. Routledge.
Heikkinen, H. 2017. Myös ammatillisen koulutuksen pitää sivistää. Helsingin Sanomat, A5. Vieraskynä 31.5.2017. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005232815.html
Heikkinen, H. 2023. Yleissivistys auttaa löytämään luovia ratkaisuja aikamme pirullisiin ongelmiin. Helsingin Sanomat 2.5.2023. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009539418.html
Heikkinen, H. 2024. Koulutuksessa pitää kysyä, mitä on hyvä elämä. Helsingin Sanomat. Sunnuntaiessee 18.2.2024. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010122963.html
Heikkinen, H. & Keränen-Pantsu, R. 2025. Kasvatus algoritmien ajassa. (Käsikirjoitus.)
Heikkinen, H. & Kukkonen, H. 2019. Ammattikorkeakoulu toisin ajateltuna. Osaaminen, sivistys ja tiedon intressit. Aikuiskasvatus 39 (4), 264-275.
Heikkinen, H. & Simola, H. 2023. Oppimis- ja osaamispuhe sumentaa koulukeskustelua. Helsingin Sanomat. Vieraskynä 20.5.2023. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009573068.html
Keränen-Pantsu, R., Huttunen, R., & Heikkinen, H. 2023. Kohti reflektiivistä katsomuskasvatusta. Kasvatus ja aika, 17(1), 93 108. https://doi.org/10.33350/ka.119357
Miettinen, R. (2019). 21. vuosisadan kompetenssit–OECD kasvatuksen kielen uudistajana. Kasvatus 50 (3), 203-215,
Miettinen, R. (2019).J. V. Snellmanin sivistyskäsite, oma aikamme ja kasvatustiede. Kasvatus 54 (2), 160-174.
