Kesäduunari-info auttaa jo ennen kuin tulee tenkkapoo

Onko työsopimuksessa outoja kohtia? Jäikö palkasta jotain puuttumaan? Kesäduunari-info tarjoaa apua kaikissa kesätyön vaiheissa.
Kesäduunari-info palvelee kesätyöntekijöitä koko kesän ajan – jo ennen työsopimuksen allekirjoittamista ja läpi työjakson. Palveluun voi ottaa yhteyttä, kun jokin työhön liittyvä asia askarruttaa: oli kyse sitten palkasta, työvuoroista, lomakorvauksista tai vaikkapa perehdytyksestä.
– Tavoitteena on, ettei yksikään kesätyöntekijä jää yksin kysymystensä kanssa, painottaa Kesäduunari-infon neuvoja Toni Heikkilä.
Apua, kun sitä tarvitset
Kesäduunari-info on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille, jotka ovat työelämän alkumetreillä. Viime kesänä yhteydenottoja tuli eniten palkka-asioista, mutta kysymysten aiheet vaihtelivat kesän mittaan. Alkukesällä kysyttiin eniten työsopimuksista ja perehdytyksestä, keskikesällä työajoista ja kesäseteleistä, ja loppukesällä puheenaiheiksi nousivat palkkasaatavat ja lomakorvaukset.
Palveluun voi olla yhteydessä missä tahansa työsuhteen vaiheessa – heti kesätyöpaikan varmistuttua tai vaikka kesken työpäivän, jos jokin asia mietityttää.
Näin saat yhteyden Kesäduunari-infoon
Puhelimitse: 0800 179 279 (ma–to klo 9–15). Soittaminen on maksutonta.
WhatsAppilla: 040 747 1571
Sähköisellä lomakkeella: kesaduunari.fi
Voit kysyä esimerkiksi:
- Miten teen työsopimuksen?
- Miten palkka lasketaan?
- Mikä on koeaika ja mitä se tarkoittaa?
- Kuinka lomakorvaukset toimivat?
- Mitä tehdä, jos työtunnit eivät täsmää?
Kysymykset käsitellään aina luottamuksellisesti, eikä avun pyytämistä tarvitse arastella. Kysyä voit vaikka nimettömästi, jos niin haluat.
Kannattaa tutustua verkkosivujen Kesäduunarin muistilistaan ja Usein kysyttyihin kysymyksiin. Niistä löydät käytännön vinkkejä kesätyöhön valmistautumiseen ja vastauksia yleisimpiin tilanteisiin.
Tarvittaessa voit kysyä neuvoa myös vanhemmilta työkavereilta, työpaikan luottamusmieheltä tai -valtuutetulta tai oman alasi ammattiliitosta.
Kesäduunari-info ei välitä tietoa avoimista kesätyöpaikoista. Työpaikkoja kannattaa kysellä esimerkiksi kuntien ja alueiden työelämäpalveluista.
Kenelle ja kenen tarjoama?
Kesäduunari-info on tarkoitettu kaikille kesätyöntekijöille – riippumatta siitä, missä työskentelet tai kuulutko liittoon. Palvelun tarjoavat yhteistyössä SAK, Akava ja STTK, eli suomalaiset palkansaajien keskusjärjestöt. Palvelu on avoinna 31. elokuuta 2025 saakka.