JHL edistää ammatillisen koulutuksen kehittämistä Taitaja-kilpailuissa

Taitaja-kilpailuun osallistuminen kehittää myös opiskelijoiden osaamista ja parantaa heidän työllistymistään tulevaisuudessa.
Vuosittainen ammatillisen koulutuksen Taitaja25-suurtapahtuma järjestettiin Turussa 5.-8.5.2025. Taitaja-tapahtuma on ammattitaidon SM-kilpailut, jossa ammatillisen koulutuksen opiskelijat kilpailevat siitä, kuka on omalla alallaan osaavin ja taitavin. Tapahtuman järjestää Skills Finland ry yhdessä oppilaitosten kanssa.
Tänä vuonna kilpailijoita oli noin 400 eri oppilaitoksista ympäri Suomen ja kävijöitä oli yli 66 000. JHL oli jo toista kertaa tapahtuman pääyhteistyökumppani. Vuonna 2024 olimme pääyhteistyökumppanina ensimmäisenä ammattiliittona.
Opiskelijat ovat hurjan taitavia Tähtiammattilaisia
Taitajassa kilpailtiin yhteensä 44 lajissa, jotka perustuvat ammatillisiin perustutkintoihin. Tänä vuonna JHL oli mukana lähihoitaja-, hyvinvointiteknologia- ja puhtauspalvelulajeissa. Lisäksi olimme mukana puhtauspalvelun PLUS-lajissa, jossa kilpailevat puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkintoa opiskelevat. PLUS-lajit ovat suunnattu erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. JHL:n jäsenet ja työntekijät toimivat myös kyseisten lajien lajiohjausryhmissä ja tuomareina.
Katso tunnelmia Taitaja 2025-tapahtumasta JHL Nuorten Instagramista!
Projektityöntekijä Jaana Niare toimi lähihoitajalajin lajiohjausryhmässä ja tuomarina.
– On mahtavaa olla mukana tapahtumassa aina lajiohjausryhmässä kilpailutehtävien suunnittelusta tuomarointiin asti. Tässä pääsee näkemään, kuinka hurjan taitavia tähtiammattilaisia nuoret opiskelijat ovatkaan. Mitä ammattitaitoa finalisteilta löytyykään! kommentoi Niare.
On erittäin tärkeää, että ammattiliitot näkyvät Taitajissa ja opiskelijat saavat tietoa liitoista myös tässä tapahtumassa.
JHL on ollut mukana Taitajissa jo viiden vuoden ajan ja yhteistyön taso on kasvanut vuosi vuodelta. On erittäin tärkeää, että ammattiliitot näkyvät Taitajissa ja opiskelijat saavat tietoa liitoista myös tässä tapahtumassa. JHL on mukana Taitaja-kilpailussa, koska haluamme olla mukana edistämässä ammatillisen koulutusta ja sen kehittämistä Suomessa. Kilpailutoimintaan osallistuminen kehittää myös opiskelijoiden osaamista ja parantaa heidän työllistymistään tulevaisuudessa.
Vuonna 2026 Taitaja-kilpailun järjestää Keski-Uusimaan koulutuskuntayhtymä Keuda. Kilpailut järjestään Tuusulassa. Ensi vuoden kilpailujen suunnittelu on jo täydessä käynnissä. Kilpailut alkavat semifinaaleilla, jotka järjestetään 26.-31.1.2026. Ensi vuoden kilpailuihin voi vielä lähteä mukaan yhteistyökumppaniksi ja olisi todella hienoa, että myös SAK ja sen alaiset ammattiliitot olisivat tulevissa Taitajissa entistä näkyvämmin mukana.