Siirry sisältöön

JHL:n tuore strategia: Vaikuttavin, välittävin ja vahvin ammattiliitto, jossa jäsen on tärkein

Ammattiliitto JHL:n edustajisto on juuri hyväksynyt strategian, joka luotsaa liiton toimintaa tulevat vuodet. Keskeinen tavoite on, että jäsentemme toimeentulo, työehdot ja työmarkkina-asema parantuvat. JHL haluaa olla vaikuttavin, välittävin ja vahvin ammattiliitto.

Parannamme yhdessä jäsentemme asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa. Tämä on ammattiliitto JHL:n tärkein tavoite eli perustehtävä. Tavoite on kirjattu JHL:n uunituoreeseen strategiaan.  

Käytännössä ammattiliitto JHL haluaa, että jäsenten toimeentulo, työehdot ja asema työmarkkinoilla paranevat. Tämä onnistuu vain yhteistyössä jäsenten kanssa, eli JHL:n sopimusalojen työpaikkojen pitää olla järjestäytyneitä, liitto tarvitsee osaavia aktiiveja luottamustoimiin ja JHL-yhdistysten pitää olla toimivia. 

JHL haluaa myös lisätä ammattiliiton yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Silloin JHL pystyy paremmin vaikuttamaan siihen, millaiseksi jäsenten asema työmarkkinoilla muodostuu. 

Vaikuttavin, välittävin vahvin. Siinä on visio, jota kohti JHL kulkee uuden strategiansa mukaan. Arvot kertovat mikä meille on tärkeää.

JHL:n arvot

  • Jäsen on tärkein 
  • Edistämme oikeudenmukaisuutta 
  • Olemme luotettavia ja vastuullisia 

Strategia ohjaa ammattiliiton toimintaa vuosina 2022–2027. Lue JHL:n strategia kokonaisuudessaan.

Seuraa edustajiston järjestäytymiskokousta liiton kanavissa jhl.fiFacebook ja Twitter