Köyhien kyykyttäminen ei lisää työllisyyttä, eikä pura tulevaisuuden hoivapommia

Hoivapommi tikittää ja pula ammattitaitoisesta työvoimasta kasvaa vuosi vuodelta. Ratkaisu ei kuitenkaan löydy sosiaaliturvan leikkauksista. Se löytyy muun muassa hallitusta, työperäisestä maahanmuutosta ja siitä, että estetään mahdollisimman monen syrjäytyminen nuoruudessa ja työuran alussa, muistuttaa JHL:n yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Vesa Mauriala.

Oikeistohallitus on astunut valtaan ja laatinut ohjelmansa. Silti suurin kysymys on edelleen ratkaisematta. Millä tavoin turvaamme työvoiman saatavuuden samalla, kun taloudellisen kasvun eväitä rakennetaan?

Ei liene kenellekään uutinen, että suomalaisen väestön ikärakenne luo omat haasteensa hyvinvointivaltion toiminalle. Sille, onko meillä tulevaisuudessa riittävästi ammattilaisia pyörittämässä kaikille yhteisiä ja elintärkeitä palveluja. Faktojen valossa tilanne on enemmän kuin haasteellinen.

Erittäin pienet ikäluokat (2010- syntyneet) tulevat työikään 2030-luvun taitteessa. Samaan aikaan eläkemenot ovat suurimmillaan. Hoidettaviksi tulevat 1950-luvulla syntyneiden ikäluokkien viimeisten elinvuosien terveydenhuoltomenot.

Työvoimavaranto, eli työikäisten Suomessa asuvien määrä, on pienentynyt jo pitkään.  Kymmenen vuoden ajan, eli 2013 lähtien työvoimaan tulleet ikäluokat ovat olleet työmarkkinoilta poistuvia ikäluokkia pienempiä.

Tilanne vaikeutuu koko 2030- ja 2040-lukujen ajan. Eläköitymisiän nousu auttaa vielä jonkin aikaa, mutta sen vaikutus vähenee 2030-luvulla.

Näiden tosiasioiden puitteissa on ilmeinen tosiasia, että osaavan työvoiman saanti on tärkein Suomen talouskasvua uhkaava tekijä.

Hallituksen kaavailemat sosiaaliturvaleikkaukset kannustavat kovilla keinoin ottamaan vastaan mitä tahansa työtä. Nämä toimet eivät kuitenkaan lisää Suomen työmarkkinoille ammattitaitoisen saatikka työstään motivoituneen työvoiman määrää. Leikkaukset luovat uusia ongelmia, jotka lisäävät kustannuksia myöhemmin.

Olennaista olisi ymmärtää se, että suurin kansantaloudellinen kustannus syntyy lyhyistä työurista – ei sosiaaliturvan käytöstä satunnaisesti.

Tärkeintä on estää syrjäytyminen nuoruudessa ja työuran alussa. Tässä tarvitaan sekä ikäsidonnaisia kannusteita että julkisia palveluita.

Toiseksi tärkeintä on tukea työssä jaksamista sekä mahdollistaa esimerkiksi verokannustein osa-aikainen työnteko myös eläkkeeltä.  Meillä usein esimerkkinä käytetyt ruotsalaiset työmarkkinat toimivat niin, että ikääntyneempiä työntekijöitä arvostetaan ja suojellaan.

Maan hallitus valitsi työvoimantarpeeseen vastaamisessa ideologisen tien: etenemisen yleisten sosiaaliturvaleikkausten kautta. Toimivampi päälinja olisi sen sijaan ollut Suomen houkuttelevuuden lisääminen osaavalle työvoimalle.

Nyt keskiössä on alati vähenevä kotimainen työvoimavaranto. Kestävämpi tie olisi ollut eteneminen voimakkaasti siellä, missä työvoimaa on monin verroin enemmän saatavissa: eli kansainvälisessä rekrytoinnissa. Sen osana olisi tarvittu tiukkoja toimia (ml. lainsäädännön muutokset) työvoiman hyväksikäytön estämiseksi.

Pohjaa olisi ollut muunlaisiin valintoihin. Sixten Korkmanin johdolla edellinen hallitus valmisteli raportin: “Suomen suunta – tuottavuuden ja työpanoksen kasvu turvaavat tulevaisuuden hyvinvoinnin”. Raportin mukaan Suomen hyvinvoinnin ja talouden kestävyys riippuvat siitä, miten tuottavuus kehittyy ja miten turvataan osaavan työvoiman saatavuus työmarkkinoilla.

Käytännössä kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että suomalaista sosiaaliturvaa pitää yksinkertaistaa, kannustinloukkuja purkaa ja sosiaaliturvaa asiakkaan näkökulmasta sujuvoittaa. Eri puolueilla on tähän malleja, ja pohdintaa on tehty myös parlamentaarisessa sosiaaliturvakomiteassa viime hallituskaudella. Käsittelyn sujuvoittamiseksi SOSTE ja Kela ovat mm. esittäneet etuusehdotuksen käyttöönottoa tällä vaalikaudella.

Roomalainen palloruoska eli “kannustin” osuu usein samaan kohtaan. Se kohdistuu niihin suomalaisiin, jotka pyrkivät hoitamaan asiansa säädyllisesti, mutta esimerkiksi toimivat aloilla, joissa työelämä on pirstaleisempaa. Aloilla, joilla tehdään paljon osa-aikatyötä tai on kausityöttömyyttä. Myös perhetilanne voi olla sellainen, että välillä on tarvetta nojautua sosiaaliturvaan. Puhumme yleistäen ihmisistä, joiden tulotaso (brutto) on vuositasolla noin 1200–2000 e / kk.

Nyt maan hallitus kaavailee lisäksi leikkauksia niille, joiden sosiaaliturvan matalasta tasosta Suomi on saanut jo useat moitteet , ja joiden keskuudessa työllistyminen on usein elämäntilanteesta johtuen (pitkäaikaistyöttömyys, päihteet jne.) muita vaikeampaa. Tässä joukossa ”kannuste” ei ilman työllistymistä edistäviä palveluita johda työhön, vaan se johtaa köyhyyden lisääntymiseen.

Väestörakenteen muutoksesta johtuvassa, työvoimapulan yhä pahemmin vaivaamassa Suomessa kotimainen työllisyysaste nousee liki väkisin. “Pussin pohja” lähestyy, eli avoimille työmarkkinoille sopiva kotimainen työvoimavaranto supistuu joka vuosi. Ollaan tilanteessa, jossa kovat kannusteet alkavat lisätä yhteiskunnan kokonaiskustannuksia köyhyyden synnyttämien ongelmien tuloksena.

Samaan aikaan hallitus hankaloittaa työperäistä maahanmuuttoa – vaikka se sanoo, ettei näin tekisi. Keskeiset ministeriöt (VM, SM, OM) ovat perussuomalaisten käsissä. Valtioneuvoston sisällä ja resurssiohjauksella vaikutetaan toimintaedellytyksiin, ja työperäistä maahanmuuttoa ja maahanmuuttoa yleensä ohjaavissa ministeriöissä perussuomalaisilla on liki värisuora.

Työvoiman saannin turvaamisessa nykyinen taso ei riitä. Maahanmuuttopolitiikan hallinnon päävastuu (Migriä hajottamatta) tulisi siirtää työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle. Maahanmuuttopolitiikan näkökulma olisi ollut tarpeen muuttaa poliisiasiasta työvoiman saannin turvaamiseen.

Tällä hallituskaudella vajotaan pysähtyneisyyden tilaan sen sijaan, että pitäisi edetä nopeasti. Suomeen työhön saapuvan asiakkaan näkökulmasta olisi syytä luoda työperäisen maahanmuuton ns. ei-lineaarinen malli, jossa viranomaisasiointi hoituu yhden luukun (aplikaation) kautta, ja jossa viranomaiset ottavat vastuun asiakkaan asian käsittelystä. Tätä ajavat mm. Startup-yhteisö ja JHL.

Ongelman ratkaiseminen jää seuraavalle maan hallitukselle, jolla on yhä vähemmän aikaa tilanteen korjaamiseen. Ongelma on nimittäin erittäin akuutti heti 2030-luvun alussa. Nyt siis hukataan aikaa, ja mennään taaksepäin Suomen houkuttelevuudessa osaavalle työvoimalle.

Työvoimaperäisen maahanmuuton tukeminen on elintärkeä keino, jolla voimme vastata tulevien vuosien hoivapommiin.