Yhä harvempi palkansaaja tekee normaalia, 35-40-tuntista työviikkoa, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreesta tutkimuksesta ”Työelämän suurten muutosten vuosikymmenet”. Vielä parikymmentä vuotta sitten yli 80 prosenttia palkansaajista teki normaalia työaikaa, viime vuonna osuus oli enää 70 prosenttia. Normaalimittaista työviikkoa tekevien osuus oli vähentynyt kyseisenä aikana 140 000 henkilöllä. Tutkimuksesta käy ilmi, että palkansaajaryhmien työajat ovat kehittyneet eri suuntiin. Yhä useampi alempi toimihenkilö ja työntekijä tekee vajaata, alle 35 tunnin työviikkoa. Heidän osuutensa oli kasvanut viisi prosenttiyksikköä. Sitä vastoin ylemmistä toimihenkilöistä jo runsas kuudesosa tekee yli 40-tuntista työviikkoa. Myös suhdannevaihtelut vaikuttavat työajan pituuteen. Nousukauden huipulla v. 1989 ylitöitä paiski n. 220 000 henkilöä, laskusuhdanteen pohjalla v. 1993 ylitöitä tekeviä oli vähiten, vain 130 000. Aivan viime vuosina ylitöitä tekevien osuus on ollut ennätyksellisen korkea: vuonna 2008 ylitöitä teki 240 000 palkansaajaa. Se on n. 11 prosenttia kaikista työssä olevista. Tulosta voi tulkita siten, että yritykset ja muut työnantajat ovat jättäneet palkkaamatta uusia työntekijöitä, ja vanhat työntekijät ovat tarvittaessa venyttäneet päivää. Tilastoksekuksen tutkimuksessa selvitettiin myös määräaikaisten ja vakituisten palkkatasoa. Märäaikaisten ansiot olivat peräti 15 prosenttiyksikköä pienemmät kuin vakituisten. Tuntuva palkkaero johtuu ennen muuta siitä, että pätkätyöntekijät ovat enimmäkseen naisia, jotka työskentelevät miehiä useammin pienipalkkaisissa tehtävissä.
Mitä odotat ja toivot ay-liikkeeltä? Entä millaiselta työelämän, arkesi ja hyvinvointisi edellytysten tulisi näyttää vuonna 2025? SAK kysyy, Sinä vastaat osoitteessa http://minun.sak.fi
Ulla Puustinen
Yhä harvempi palkansaaja tekee normaalia, 35-40-tuntista työviikkoa, ilmenee Tilastokeskuksen t...Lue lisää
Opetusministeriön työryhmä esittää, että ammatilliset oppilaitokset ja ammattikorkeakoulut vois...Lue lisää