Yliopistojen neuvotteluissa keskusteltiin koronasta, mutta myös työaikatavoitteista

Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa torstaina 12. maaliskuuta isona puheenaiheena oli koronaviruksen vaikutukset yliopistoissa. Tapaamisessa päästiin käsiksi myös neuvottelutavoitteisiin, joista ensimmäiseksi pöydälle otettiin työaika-asiat.
Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa ensimmäisenä puheenaiheena torstaina 12. maaliskuuta oli koronavirus. JHL:n sopimustoimitsija Reetta Kuosmasen mukaan yliopistoissa ollaan hyvin huolissaan viruksen vaikutuksista työhön. Kuosmanen korostaakin, että henkilöstön on syytä tehokkaasti seuraamaan oman työyhteisönsä ja viranomaisten antamia ohjeita.
Työehtosopimusneuvotteluissa käytettiin runsaasti aikaa joidenkin tavoitteiden vasta ensimmäiseen läpikäyntiin. Erityisesti työaika-asioihin laadittuja tavoitteita ruodittiin pöydässä tarkasti.
− Nyt on tarkoitus ryhtyä nivomaan ratkaisua kikytuntien poistamiseksi. Asia tuntuu kuitenkin olevan aika kuuma peruna, johon koskeminen tuntuu vaikealta, Kuosmanen toteaa.
Seuraavan kerran yliopistojen työehtosopimuksesta neuvotellaan keskiviikkona 18. maaliskuuta.
Lisätietoja: sopimustoimitsija Reetta Kuosmanen, 050 461 9301
Voit seurata JHL:n neuvotteluiden etenemistä koko kierroksen ajan sivulta jhl.fi/talkootonohi. Tuoreimmat kuulumiset yliopistojen sopimusneuvottelujen etenemisestä löydät Twitteristä: JHL (@jhlry) sekä sopimustoimitsija Reetta Kuosmanen (@ReettaKoo). Tunnisteemme on #talkootonohi