Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelut hakevat yhä ratkaisua: ”Pallo on nyt työnantajalla”

Yksityisen sosiaalipalvelualan palkkoja ja muita työehtoja ei ole varaa hilata enää hitustakaan alemmas, sanoo vastaava sopimusasiantuntija Kari Bagge.
Kahdeksastoista. Niin monetta kertaa neuvotteluosapuolet tapasivat tiistaina 12. toukokuuta yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvotteluissa.
Se on millä tahansa mittarilla melkoinen määrä tapaamisia. Osapuolet ovat kevään aikana keskeyttäneet neuvottelut ja jatkaneet niitä jälleen, lähentyneet ja jälleen loitontuneet.
Viimeisintä neuvottelukertaa JHL:n vastaava sopimusasiantuntija Kari Bagge kuvaa menestykseltään valjuksi.
– En voi todeta, että neuvotteluissa olisi juurikaan edistytty, Bagge sanoo.
Työntekijöitä neuvotteluissa edustavat JHL, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ja Sosiaalipalvelualan allianssi Salli. Työnantajaa edustaa Hyvinvointiala Hali.
Sosiaalipalvelualalla odotetaan työrauhaa kera päivitettyjen työehtojen. Pallo on nyt työnantajalla! Riittääkö ymmärrys siishen, että alan työolot täytyy kerta kaikkiaan saada nousuun. Kysynpä vaan @JHLry'n neuvottelijan roolissa! #liittokierros#JHLyksityiset #soteala
— Kari Bagge (@KariBagge) May 12, 2020
Palkkausjärjestelmän uudistuksen pohja on kovan työn tulos
Sitkeimmän väännön aiheena yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa on nyt palkkausjärjestelmän uudistaminen. Reilumpi palkkausjärjestelmä ja alan muuttuminen houkuttelevammaksi sen kautta on JHL:n ydintavoite.
Työnantajapuoli on neuvottelujen kuluessa osoittanut kiinnostusta järjestelmän kehittämistä kohtaan, mutta hartaasta yhteisen sävelen hakemisesta huolimatta sopu on yhä kaukana.
Samassa kaupungissa työskentelevien palkat laahaavat yksityissektorilla kuntapuolen jäljessä. Pidän tätä käsittämättömänä.
– Olemme edelleen kaukana toistemme näkemyksistä uudistamisen lähtökohdista. Työnantaja ei suhtaudu suurella riemulla uudistukseen, jonka pohjan olemme kovalla työllä rakentaneet, Kari Bagge toteaa.
– Tämä on surullista. Saan paljon viestejä siitä, kuinka samassa kaupungissa työskentelevien ammattilaisten palkat laahaavat yksityissektorilla kuntapuolen jäljessä. Pidän tätä käsittämättömänä enkä ymmärrä, miksi työnantajalla ei ole tahtotilaa korjata asiaa.
Bagge huomauttaa, että alan palkkoja ja muita työehtoja ei ole varaa hilata enää hitustakaan alemmas kuin ne nyt jo ovat.
– Päinvastoin! Tämä pitää kaikkien osapuolten ymmärtää.
Ratkaisun hetket saisivat jo olla käsillä
Kari Bagge pitää erittäin tärkeänä, että ratkaisu saataisiin maaliin pian.
Nykyinen sopimuskausi päättyi 31. maaliskuuta eli ala on tällä haavaa sopimuksettomassa tilassa. Se tarkoittaa, että työntekijöihin sovelletaan edellistä työehtosopimusta. Niin kauan kuin uutta sopua ei synny, kilpailukykysopimukseen liittyvät palkattomat kiky-tunnit loistavat edelleen olemassaolollaan ja ilmainen työnteko jatkuu.
– Ja mikä tärkeintä, alan ammattilaiset eivät pääse palkankorotusten piiriin ennen kuin sopimus syntyy, Bagge muistuttaa.
Seuraavan kerran yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelijat kokoontuvat maanantaina 25. toukokuuta.
Sosiaalialan ammattilaiset työskentelevät muun muassa lähihoitajina, henkilökohtaisina avustajina, hoiva-avustajina, hoitajina, välinehuoltajina, ohjaajina ja geronomeina. Yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavia toimipaikkoja on Suomessa tuhansia. Alan työpaikkoja ovat esimerkiksi yksityiset päiväkodit, ensi- ja turvakodit, päihdehuoltolaitokset sekä palvelutalot ja ryhmäkodit.
Lisätiedot:
Kari Bagge, vastaava sopimusasiantuntija, 044 773 6190