Yksityisen opetusalan neuvottelujen jatkuminen turvataan etäyhteyksin

Yksityisen opetusalan tiistain 17. maaliskuuta neuvotteluissa käsiteltiin edelleen kikytuntien poistamismahdollisuuksia ja tapoja. Myös neuvotteluaikataulun tiivistäminen oli keskustelun aiheena.
Yksityisen opetusalan neuvottelut hoidettiin tiistaina 17. maaliskuuta niin, että osa neuvottelijoista oli etäyhteyden päässä, osa paikan päällä. Järjesteöyllä neuvottelijat pyrkivät turvaamaan neuvottelutoiminnan jatkumisen mahdollisissa sairastapauksissa.
Tiistain asialistalla oli kikytunnit ja niiden poistamismahdollisuudet. Ratkaisua ei vielä tämän päivän neuvottluissa löydetty. Toisena asiana keskusteltiin neuvotteluaikataulun tiivistämisestä.
Valmiuslaki sulkee koulujen, toisen asteen ja muun sivistystyön oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen ovet.
– Tilanne on poikkeuksellinen ja uusi, eikä kaikkiin kysymyksiin ole vastauksia. Työjärjestelyt on syytä hoitaa hyvässä yhteistoiminnassa kaikkien toimijoiden kesken ja yhdessä pohtia, kuinka poikkeusoloissa tärkeitä opetuksen, koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen palveluita hoidetaan, totesi sopimusneuvottelija Reetta Kuosmanen.
Kuosmanen kehottaa seuraamaan tarkasti myös JHL:n ja työttömyyskassan nettisivuja, josta löytyy jo nyt yhteen koottuja vastauksia kysymyksiin, jotka koskevat esim. toimeentulon järjestymistä näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Lisätietoja: sopimustoimitsija Reetta Kuosmanen, 050 461 9301
Voit seurata JHL:n neuvotteluiden etenemistä koko kierroksen ajan sivulta jhl.fi/talkootonohi. Tuoreimmat kuulumiset yksityisen opetusalan sopimusneuvottelujen etenemisestä löydät Twitteristä: JHL (@jhlry) sekä sopimustoimitsija Reetta Kuosmanen (@ReettaKoo). Tunnisteemme on #talkootonohi