Sähköiseen asiointiin tarvitaan ikääntyneiden asioiden hoitamiseksi joustavuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Säköisten palvelujen käytön edistäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa on JHL:n mielestä kannatettavaa. Asioiden hoitoon tarvitaan kuitenkin joustavuutta ei vain alaikäisten, vaan myös ikäsihmisten asioiden hoitamisessa. Myös rekistereitä käyttävien ammattilaisten osaamisen ja tietoturvaymmärryksen on oltava ajan tasalla.
JHL mielestä sosiaali- ja terveydenhuollon rekisterikäytäntöjen yhdenmukaistaminen on hyvä asia. Yhdenmukaistaminen mahdollistaa palvelujen integroinnin ja tiedonkulku olisi asiakkaan kannalta turvallista ja oikeaa.
Sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossaan liitto kuitenkin muistuttaa, että olemassa on kuitenkin ryhmiä, joille sähköinen asiointi ei syystä tai toisesta ole mahdollista.
– Lakiesityksessä mainitaan erikseen alaikäisten asioiden hoitaminen. Ikääntyneet ovat toinen suuri ryhmä, joilla sähköinen asiointi tai monimutkaisten asioiden ymmärtäminen saattaa tuottaa ongelmia. Toisen puolesta toimimisen on siksi oltava mahdollista myös ilman esimerkiksi raskasta edunvalvontavaltuutusta eikä siitä saa aiheutua lisäkustannuksia, lusunossa sanotaan.
JHL kiinniittää huomiota myös rekistereitä käyttävie sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen ylläpitämiseen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla JHL:n mielestä oltava riittävä ja ajantasainen osaaminen lainsäädännön vaatimuksista, jotta he asiakastyössään voivat ohjeistaa asiakkaita riittävästi. Esimerkiksi asiakkaita on osattava neuvoa siinä, mitä tarkoittaa, jos asiakas haluaa kieltää (tai ei kiellä) tietojensa luovuttamisen ja mitä tietoja se koskee.
Henkilökunnan oman oikeusturvan kannalta on myös keskeistä, että heidät on koulutettu tietosuoja-asioista siten, että he ymmärtävät omat oikeutensa ja vastuunsa rekisteritietojen katsomisen, tallentamisen ja jakamisen suhteen. Osaamista on myös säännöllisesti päivitettävä.
Lue JHL:n lausunto kokonaan: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Sinua voisi kiinnostaa myös
- Ammattiliitto JHL: Henkilökohtaisten avustajien työ on sisällytettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalakiin
- Ammattiliitto JHL: Yksinoikeus koulutuksen määrittelyyn ja järjestämiseen istuu huonosti viralliseen tutkintojärjestelmään
- Lausunto: Vammaispalvelulain voimaantulon siirtäminen
- Lausunto: Henkilöstön saatavuuden ja jaksamisen oltava keskiössä hoivahenkilöstön vähimmäismitoituksen siirrossa