Myös junien ravintolavaunujen palvelut koronatauolle – vähintään kolmen viikon sulku päiväjuniin

Koronavirustilanteen vuoksi VR sulkee ravintolavaunut ja muut ravintolansa hallituksen linjauksen mukaisesti kolmeksi viikoksi 8.3.2021 alkaen.
Päiväjunissa ei ole lainkaan tarjolla ravintolapalveluja ajalla 8.- 28.3. Yöjunissa sen sijaan on mahdollista saada hyttiin ja omalle paikalle toimitettavia tilauksia.
Myös osa asemien asiakastiloista suljetaan. Lisäksi esimerkiksi VR:n lipunmyyntitoimistot Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä ja Tampereella suljetaan väliaikaisesti 8.3. alkaen.
VR:ltä muistutetaan, että lippuja voi ostaa edelleen muista myyntikanavista: vr.fi -verkkokaupasta, VR Matkalla -mobiilisovelluksesta, lippuautomaateista, puhelimitse VR:n asiakaspalvelusta sekä kaikilta Suomen R-kioskeilta.
Matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola korostaa tiedotteessa, että VR haluaa toimia vastuullisesti hallituksen suositusten mukaisesti, jotta koronaviruksen leviämisriskiä saadaan minimoitua.
Lippumuutoksiin joustoa
Kaikki VR:n kaukoliikenteen liput ovat muutoskelpoisia, ja matkan ajankohtaa voi siirtää joustavasti. Koronasuositusten vuoksi ajalle 20.2.–28.3.2021 varattujen matkojen muutoksista ei peritä erillistä maksua.
Lisäksi autojunapakettien ehtoihin on lisätty joustoa, ja muutoksen lippuun voi tehdä vielä kolme päivää ennen junan lähtöä, kun normaalisti se pitää tehdä jo seitsemän päivää ennen. Myös tämä muutos koskee 28.3.2021 asti varatuissa autojunapaketeissa.