Kunta-alan neuvottelut umpisolmussa, osapuolet pyytävät apua valtakunnansovittelijalta

– Neuvotteluasetelmat ovat sen verran jumissa, että kaikkien osapuolten mielestä on nyt hyvä saada ulkopuolista näkemystä, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Neuvottelut kunta-alan virka- ja työehtosopimuksesta eli KVTESistä ovat päätyneet pattitilanteeseen. Kunta-alan pääneuvotteluryhmän neuvottelijoiden näkemykset tietyistä sopimuksen sisällöistä eivät ole lähentyneet toisiaan.
Osapuolet ovat nyt yhdessä päätyneet pyytämään apua valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalalta.
– Pyydämme siis aloitteellisesti ja yksissä tuumin, että valtakunnansovittelija ryhtyisi hakemaan neuvottelutilanteeseen sopua, täsmentää Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch.
– Neuvottelutilanne ja -asetelmat ovat sen verran jumissa, että kaikkien osapuolten mielestä olisi hyvä saada ulkopuolista näkemystä siihen, miten ratkaisun saisi aikaiseksi, valaisee puolestaan JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Työntekijöitä edustavat neuvotteluissa Julkisen alan unioni JAU:n kautta JHL ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko. Työnantajaa edustaa Kuntatyönantajat KT.
Näkemyseroja useasta asiasta
Niemi-Laineen ja Karraschin mukaan näkemyseroja on niin palkankorotuksista ja tekstimuutoksista kuin sopimusrakenteen kehittämisaskelista. Tekstimuutoksilla tarkoitetaan muutoksia sopimuksen kohtiin, jotka eivät liity suoraan rahaan, vaan esimerkiksi työaikamääräyksiin, työssä jaksamiseen ja työn laatuun.
– JHL pitää tärkeänä, että sopimusrakenteeseen saadaan askelmerkit sote-alan osalta ja alalle saadaan sen tarpeisiin sopiva sopimus, Niemi-Laine kertoo.
Etenemistä ei ole nimeksikään tapahtunut.
Kuntaneuvottelujen aikataulua tiivistettiin koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi.
– Runsas viikko on nyt neuvoteltu tiiviisti, mutta etenemistä ei ole nimeksikään tapahtunut, vaan olemme jumittuneet siihen mistä aloitimme, Karrasch toteaa.
Kunta-alan sopimuskausi päättyy 31. maaliskuuta. Työehtojen osalta tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vanhaa sopimusta noudatetaan niin kauan kuin neuvottelut jatkuvat ja uudesta sopimuksesta on päästy sopuun.
Lisätietoja:
Päivi Niemi-Laine, JHL:n puheenjohtaja, 040 702 4772
Kristian Karrasch, neuvottelupäällikkö, 040 728 9046