KPY: Pohjoismaiden tiivistynyttä yhteistyötä jatkettava koronakriisin jälkeenkin

Koronakriisin aikana tiivistynyttä Pohjoismaiden yhteistyötä on jatkettava, jotta talous saadaan uudelleen vauhtiin. Tätä mieltä ovat Kunnantyöntekijäin pohjoismainen yhteistyö KPY:n jäsenliitot.
Pohjoismaiden ay-liike on tyytyväinen siihen, että pohjoismainen yhteistyö on lisääntynyt koronakriisin aikana. KPY:n jäsenjärjestöt kehottavat Pohjoismaiden kunta-asioista vastaavia ministereitä huolehtimaan, että yhteistyö ei laimene. Suomessa kirje on osoitettu kuntaministeri Sirpa Paaterolle.
− Vahvaa yhteistyötä ei saa nyt päästää hiipumaan, vaan siitä on pidettävä kiinni, jotta talous saadaan vauhtiin ja työpaikkansa menettäneet takaisin työhön. Pohjoismaiden ay-liike on valmis tekemään voitavansa tämän eteen. Pohjoismaisen mallin tärkeä osatekijä, eli pohjoismaisille hyvinvointiyhteiskunnille tunnusomainen kolmikantayhteistyö, on jo osoittanut vahvuutensa kriisin aikana, järjestöt kirjoittavat ministereille osoittamassaan kirjeessä.
Järjestöt pitävät äärimmäisen tärkeänä, että kunnat eivät nykytilanteessa lähtisi lomautusten tai irtisanomisten tielle. Järjestöt kehottavat ministereitä huolehtimaan, että kunnat pääsisivät mahdollisimman nopeasti jaloilleen. Investoiminen julkiseen sektoriin nopeuttaisi ihmisten paluuta työelämään, lisäisi verotuloja ja vauhdittaisi taloutta.
− Mitä useammat ovat työelämässä, sitä enemmän kasvaa myös kansan kokonaisostovoima. Se taas on äärimmäisen tärkeää monille yksityisille yrityksille, joiden tulevaisuus näyttää tällä hetkellä kovin epävarmalta, järjestöt sanovat.
Kriisi on osoittanut, miten arvokas Pohjoismaiden toimiva ja vakiintunut kolmikantayhteistyö on. Ay-liike on ollut tietoinen vastuustaan ja suhtautunut siihen vakavasti koko kriisin ajan. Se on ollut kehittämässä rakentavia ratkaisuja sekä vanhoihin että aivan uudenlaisiin ongelmiin.
− Olemme valmiit jatkamaan tätä yhteistyötä, ja haluamme toimia rakentavasti löytääksemme tien ulos kriisistä kohti normaalimpaa elämää, järjestöt toteavat.
Kunnantyöntekijäin pohjoismainen yhteistyö (KPY) on yhteenliittymä, jossa ovat mukana Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan suurimmat kuntien ja alueiden työntekijöitä järjestävät liitot JHL, Ruotsin Kommunal, Norjan Fagforbundet ja Tanskan FOA.