Koronavirus on johtanut virastoissa kirjaviin ohjeistuksiin – tilanne nousi puheeksi valtion virka- ja työehtoneuvotteluissa

Valtion työmarkkinalaitos on laatimassa yhteistä ohjeistusta, jonka tarkoitus on varmistaa, että poikkeuksellisessakin tilanteessa noudatetaan työehtosopimuksia.
Valtion virka- ja työehtosopimusneuvottelut jatkuivat maanantaina 9. maaliskuuta. Neuvottelut saivat viime viikolla lisämausteen, sillä keskustelunaiheeksi nousi työehtojen ohella koronavirus.
Myös tämän viikon ensimmäinen tapaaminen alkoi koronavirustilanteen läpikäymisellä. Valtion eri virastot ovat tehneet toisistaan poikkeavia ohjeistuksia esimerkiksi työsuhteiden ehtoihin, vuosilomiin, työaikoihin ja palkkaukseen. Osa ohjeista on aiheuttanut henkilöstön keskuudessa epäselvyyttä.
Nyt on tarkoitus, että Valtion työmarkkinalaitos laatii nopealla aikataululla valtiolle yhteisen ohjeistuksen. Sillä on määrä varmistaa virka- ja työehtosopimusten noudattaminen myös koronaviruksen aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa.
Ohjeistuksen on määrä olla valmis lähipäivinä.
Alla olevalla videolla valtion työehdoista neuvottelevat Kristian Karrasch ja Jorma Viiala kertovat kuulumisia neuvotteluista.
https://www.facebook.com/JHLry/videos/680490092694028
Luvassa vääntöä kikystä ja palkankorotuksista
Neuvottelupöydässä päästiin tietenkin myös sopimusneuvotteluasioiden kimppuun. Osapuolet kävivät edellisissä neuvotteluissa läpi osan järjestöjen tavoitteista, ja nyt pöydällä olivat niistä loputkin.
– Esillä olivat vuosilomasopimukseen ja matkustussääntöön liittyvät tavoitteet, kertoo JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch.
Neuvottelut ovat Karraschin mukaan tiiviissä vaiheessa, jossa osapuolet esittävät toisilleen lukuisia tavoitteita ja niistä kaikista keskustellaan juurta jaksain. Seuraava neuvottelukerta on perjantaina 13. maaliskuuta, jolloin kommentoitaviksi tulevat työnantajan tavoitteet.
– Todennäköisesti neuvottelujen aihepiiri alkaa ensi viikolla tiivistyä ja asioita alkaa pudota pöydältä, Karrasch enteilee.
– Järjestöjen tavoite on, että pikku hiljaa alettaisiin saada hahmoa siitä, mitä sopimuskokonaisuuteen voisi kuulua. Isot kysymykset kuten kikytunnit, palkankorotuskokonaisuus ja sopimuskausi selkeytyvät toivottavasti loppukuusta.
Valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskausi päättyy 31. maaliskuuta. Osapuolten tavoitteena on saavuttaa siihen mennessä neuvottelutulos.
Ajankohtaisen neuvottelutilanteen kaikilla JHL:n aloilla näet neuvottelutilannesivulta.