Palkankorotuksia ja työaikamuutoksia: Koronan kolhimille lentokentille viimein työehdot – Tällainen on Airpron uusi työehtosopimus

Airpron sopimusneuvottelut venähtivät ennätyspitkiksi ja vaikeiksi. Lopputulos on sopimusasiantuntija Jussi Päiviön mukaan olosuhteisiin nähden paras mahdollinen. Uusi työehtosopimus on voimassa aina vuoteen 2024.
Työnantajan ja työntekijöiden edustajat ovat saavuttaneet ratkaisun neuvotteluissa Airpron työehdoista.
Uusi työehtosopimus valmistui keskiviikkona 16. syyskuuta. Neuvotteluosapuolet hyväksyivät tuloksen tänään perjantaina 18. syyskuuta.
Airpro tuottaa lentokenttäpalveluja lentokenttien kunnossapitoyhtiöille ja maapalveluita lentoyhtiöille. Se on osa Finavia-konsernia.
JHL on työehtosopimuksessa suurin työntekijöitä edustava osapuoli. Lisäksi työntekijöitä edustavat Ilmailualan Unioni IAU ja Ammattiliitto Pro. Työnantajaa edustaa Palvelutyönantajat Palta.
”Parasta, mitä voimme saavuttaa”
Airpron uusi työehtosopimus syntyi äärimmäisen haastavassa tilanteessa. Koronakriisi on pysäyttänyt suuren osan lentoliikenteestä ja yhtiön henkilökunnasta noin 90 prosenttia on tällä hetkellä lomautettuna.
Koronaepidemian kuristavasta otteesta huolimatta työntekijöiden ehtoihin tuli useita parannuksia. Vuoden 2021 syksyllä käyttöön otetaan uusi palkkausjärjestelmä, joka nostaa palkkoja. Kilpailukykysopimukseen liittyneet palkattomat kiky-tunnit poistuvat kokonaan.
Käyttöön otetaan uusi palkkausjärjestelmä, joka nostaa palkkoja.
– Sopimus on tällä hetkellä parasta, mitä voimme saavuttaa tilanteeseen nähden, sanoo sopimusasiantuntija Jussi Päiviö JHL:stä.
Koronakriisi heijastui neuvotteluihin keväästä asti. Päiviö kuvailee neuvotteluja täysin poikkeuksellisiksi, pitkiksi ja vaativiksi.
Airpron uusi työehtosopimus on voimassa maaliskuuhun 2024. Päiviö luonnehtii Airpron sopimusta neljän vuoden jatkoajaksi.
– Asiantuntija-arvioiden mukaan lentoliikenteen palautuminen vie juuri sen neljä vuotta. Nyt voimme yhdessä työantajan kanssa miettiä Airpron normaalisitovan sopimuksen tulevaisuutta.
[download id=”82320″ /]
Sopimuskausi 2020–2024
Uusi työehtosopimus on voimassa 2.10.2020–31.3.2024.
Näin palkat nousevat
Palkat nousevat seuraavasti:
2.10.2020 1,6 %
1.9.2021-31.3.2024 Uusi palkkausjärjestelmä otetaan käyttöön.
Palkkaratkaisusta neuvotellaan vuosittain paikallisesti pääluottamusmiehen kanssa.
Paikallisessa palkkaratkaisussa sovittavia asioita ovat:
- palkantarkistuksen toteutustapa
- ajankohta
- suuruus.
Mikäli paikallista palkkaratkaisua ei saavuteta, palkkoja ja palkkataulukoita korotetaan korotuksella, jonka ajankohta määräytyy vastaavalla periaatteella kuin teknologiateollisuuden työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa sovitaan.
Kiky poistuu
Kilpailukykysopimuksen mukainen työajanpidennys poistuu viimeistään 31.10.2020.
Muutoksia työaikoihin
Työaikaehtoihin tehtiin useita muutoksia.
- Työaika nousee 111,5 tunnista 112,5 tuntiin kolmen viikon jaksossa.
- Työntekijälle maksetaan iltatyölisää kello 18–22 välisenä aikana tehdystä työstä 10 % työntekijän perustuntipalkasta (ennen 15 %).
- Työntekijälle maksetaan yötyölisää klo 22-06 välisenä aikana tehdystä työstä 20 % työntekijän perustuntipalkasta (ennen 25 %). Viimeistään kello 00.00 alkaneesta työvuorosta maksetaan yötyölisää työvuoron päättymiseen asti.
- Jaksotyötä tekevälle maksetaan lauantaisin kello 00– 24 välisenä aikana tehdystä työstä lauantaityökorvauksena tunnilta 30 % työntekijän perustuntipalkasta. (Ennen 25% tai 50%.)
Työntekijöiden edustajien palkkiot nousevat
Lisäksi uusi työehtosopimus sisältää muun muassa seuraavat muutokset.
- Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen huomattava palkkioiden korotus ja ajankäytön lisääntyminen.
- Työryhmä, joka tekee urapolun kaikille halukkaille korkeimpaan palkkaryhmään.
- Turvatarkastajan ammattitutkinnon kehittäminen.
- Harjoittelijan palkkaa voi jatkossa maksaa kuusi kuukautta. Suuruus on vähintään 80 % taulukkopalkasta.
- Työsuhteen alusta ensimmäisen kuuden kuukauden aikana ei makseta ensimmäiseltä sairauspäivältä sairauspäivärahaa.
Lisätiedot:
Jussi Päiviö, sopimusasiantuntija, 040 578 5916
Uutista päivitetty 21.9.2020. Lisätty allekirjoituspöytäkirja.