Kirkon alan neuvottelut jatkuivat perjantaina – työaikalain soveltamiskysymys määrittää alan neuvotteluja

JHL vaatii, että seurakunnat harkitsevat lomautuksia tarkoin ja miettivät muita vaihtoehtoja toimintansa järjestämiseksi.
Kirkon alan TES-neuvottelut jatkuivat tänään perjantaina pääryhmän etätapaamisella.
– Neuvotteluita määrittää tällä hetkellä voimakkaasti työaikalain soveltamiskysymys hengellisessä työssä. Asiaa käsitellään työneuvostossa, jolta odotetaan lausuntoa toukokuun kuluessa, kertoo sopimusasiantuntija Keijo Hiltunen.
Siihen asti neuvotteluita käydään sopimuksen sisällöstä ja eri yksityiskohdista, kuten sopimuskauden pituudesta, työtuntien normalisoimisesta kiky-ratkaisua edeltäneeseen aikaan sekä palkankorotusten tasosta ja suuruudesta.
– Kirkon alan työehtosopimuksen tulee sisältää yleisen tason mukaiset palkankorotukset ja olla voimassa riittävän pitkän ajan, jotta työolojen ja työehtojen kehittämisen on mahdollista jatkua laadukkaasti henkilöstön odotusten mukaisesti, Hiltunen painottaa.
#KirVesTes neuvotteluissa suvantovaihe. Odotetaan työneuvoston kantaa työaikalain soveltamisesta hengelliseen työhön. #sopimusneuvottelut keskittyvät nyt muiden kysymysten käsittelyyn. Tiistaina jatketaan klo 9.00. @JHLry #TalkootOnOhi
— Keijo Hiltunen (@KeijonenH) April 17, 2020
Toiminnalliset syyt eivät peruste yt-neuvotteluille
Seurakuntien taloudelliset ja toiminnalliset olosuhteet vaihtelevat suuresti. Tiedossa on useita tapauksia, joissa tämän hetken poikkeuksellinen tilanne aiheuttaa taloudellisia haasteita. Monesti kyse on jo pitkään jatkuneesta huonosta taloudellisesta tilanteesta, mikä ei salli jyrkkiä talouden vaihteluita.
– Joissain seurakunnissa aloitetut yt-neuvottelut voivat johtua myös toiminnallisista syistä. Tämä peruste vaikuttaa tällä hetkellä varsin kelvottomalta. Seurakunnan henkilöstöllä on erityisesti ammattitaitoa auttamistyöhön – miksi sitä ei hyödynnettäisi tässä tilanteessa? Hiltunen kysyy.
Hän muistuttaa, että seurakuntien henkilöstöä voidaan käyttää normaalitilanteesta poikkeavissa tehtävissä. Heitä voidaan tarvittaessa perehdyttää ja kouluttaa, jottei lomautuksiin tarvitse ryhtyä.
JHL:n mielestä seurakuntien on harkittava tarkoin muita vaihtoehtoja toiminnan järjestämiseksi, varsinkin kun tällä hetkellä ihmisten avuntarve on lisääntynyt eikä auttavia käsiä ole tarpeeksi.
Seuraavan kerran kirkon alalla neuvotellaan tiistaina 21.4.2020 klo 9.00.
Lisätietoja:
sopimusasiantuntija Keijo Hiltunen 050 438 8105