Kirkon alalle lopultakin neuvottelutulos – Palkkoihin yleisen linjan mukaiset korotukset, kiky-talkoot on ohi

Kuukausien väännön jälkeen kirkon alan työehtosopimuksesta (KirVESTES) on saatu neuvottelutulos.
Kirkon alan neuvottelijat saavuttivat tiistaina 2. kesäkuuta neuvottelutuloksen uudesta työehtosopimuksesta. Uusi sopimus (KirVESTES) on voimassa 1.4.2020–28.2.2022.
Palkankorotukset noudattavat niin kutsuttua yleistä linjaa eli työehtosopimuksissa vakiintunutta tasoa. Myös kiky-tunnit poistuvat.
Kirkon alan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tammikuun loppupuolelta lähtien. Neuvottelut ovat kestäneet pitkään ja niissä on käytetty myös valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan apua.
– Neuvottelut olivat monivaiheiset ja ajauduimme miltei karille maaliskuun lopussa. Pohjakosketus aiheutui työneuvostolta pyydetystä lausunnosta kirkon hengellisen työn ja työaikalain välisestä suhteesta. Neuvotteluilmapiiri huononi niin, että pyysimme yhteisesti valtakunnan sovittelijaa avuksi vaurioiden paikkaamiseen, sopimusasiantuntija Keijo Hiltunen kertaa tunnelmia.
Työneuvosto antoi lausuntonsa kirkon hengellisen työn ja työaikalain suhteesta perjantaina 29.5.2020. Tämä nopeutti lopulta neuvottelutuloksen saavuttamista.
– Vaikutusta oli myös muiden julkisen sektorin alojen – erityisesti kunnan ja valtion – sopimusten synnyllä. Kirkko ei voinut jäädä yksin pitkäksi aikaa sumuun, toteaa Hiltunen.
Kirkon alalla on saavutettu neuvottelutulos. #KirVESTES JHLry #TalkootOnOhi
— Keijo Hiltunen (@KeijonenH) June 2, 2020
Kirkon alan sopimuksesta neuvottelevat työtekijöitä edustavat Kirkon alan unioni, Kirkon alat sekä JUKO. Työnantajaa edustaa Kirkon työmarkkinalaitos.
Seuraavaksi työehtosopimus on menossa neuvotteluosapuolten hallintojen hyväksyttäväksi. Tämän jälkeen sen sisällöstä tiedotetaan tarkemmin.
Lisätietoja:
Keijo Hiltunen, sopimusasiantuntija, 050 438 8105