KELO ry vaatii Kevalta toimia kunta-alan etuajassa maksettujen eläkkeiden vuoksi

Kunta-alan tammikuun eläkkeitä on maksettu etuajassa 400 000 eläkeläiselle. Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry edellyttää Kevalta välittömiä toimia seuraamusten välttämiseksi.
Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry on lähettänyt asiasta kirjeen Kevan hallitukselle ja toimitusjohtaja Timo Kietäväiselle. KELO ry edellyttää Kevalta välittömiä toimia verottajan ja Kelan kanssa etukäteen maksetun eläkkeen aiheuttamien seuraamusten välttämiseksi.
– Eläkkeensaajalle virheestä aiheutuvaa taloudellista vastuuta ei saa siirtää Kevalta eläkkeen saajalle. Kevan tulee sitoutua korvaamaan asiakkaittensa taloudelliset menetykset, mikäli niitä ei voi esim. poikkeusasetuksen avulla verotuksessa välttää, KELO vaatii.
Kunta-alan eläkkeet ovat keskimäärin pieniä, alle 2000 euroa kuukaudessa. Tämä tapahtunut Kevan virhe voi johtaa eläkkeensaajan hyvin tukalaan tilanteeseen.
– Edellytämme Kevalta myös nopeaa ja selkeää tiedottamista suoraan eläkkeensaajalle. Kaikilla eläkkeensaajilla ei ole nettiyhteyksiä käytössään, joten tarvitaan myös perinteistä lähestymistä kirjeiden avulla.
Lisätietoja:
Julkisen alan eläkkeen eläkeläisten liitto Kelo ry, puheenjohtaja Päivi Lilleberg, p. 040 765 8950, Keloliitto.fi
Kevan ohjeita henkilöille, joiden kunta-alan tammikuun eläkkeet on maksettu etuajassa.
Kela: Kevan virhe kunta-alan eläkemaksuissa vaikuttaa Kelan etuuksiin vain vähän
Uutista päivitetty 18.12.2020 / Lisätty linkki Kelan sivulle