Kahdet neuvottelut maaliin ja valtakunnansovittelijan ovella vipinää – näin JHL neuvotteli työehdoista tällä viikolla

Juuri ennen pääsiäisen viettoon lähtemistä JHL sai maaliin kahden työehtosopimuksen neuvottelut. Monet isot sopimukset jäivät vielä vaiheeseen.
Pääsiäisviikko ei tarkoittanut sopimusneuvottelujen osalta rauhoittumista.
Sekä kunta-alan että kirkon neuvottelijat vierailivat kuluneen viikon aikana valtakunnansovittelijan luona pariinkin otteeseen. Sovittelijan johdolla ei kummallakaan alalla vielä löytynyt yhteistä säveltä. Etsintää jatketaan pääsiäisen jälkeen, kuntapuolella tiistaina 14. huhtikuuta ja kirkon puolella keskiviikkona 15. huhtikuuta
Kuntaneuvotteluissa on keskusteltu sekä pääsopimuksesta että virka- ja työehtosopimuksesta, mutta minkäänlaisia ehdotuksia puoleen tai toiseen ei neuvottelujohtaja Kristain Karraschin mukaan ole tehty.
Kirkon neuvottelijoiden vierailut valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan luona ovat olleet tunnustelevia. Sopimusasiantuntija Keijo Hiltusen mukaan tilanne kirkon alalla on erittäin vaikea ja umpisolmu tiukka.
− Työnantajapuoli näyttää kaivautuneen hyvin syvälle omaan poteroonsa, Hiltunen toteaa.
Valtion uusi sopimus sinetöitiin
JHL:n edustajisto kokoontui ylimääräiseen istuntoon keskiviikkona 8. huhtikuutta. Etäyhteyksin toteutetussa kokouksessa hyväksyttiin valtion työ- ja virkaehdot vuosille 2020−2022.
Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine avasi kokouksessa myös kunta-alan neuvottelujen tilannetta.
Kaksi neuvottelutulosta, yksi tarjous
Kaskiviikkona 8. huhtikuuta JHL sai maaliin Meritaito Oy:n sopimusneuvottelut. Neuvottelutulos syntyi niin työntekijöille kuin toimihenkilöillekin. Neuvottelutuloksesta tiedotetaan jäsenille myöhemmin.
Avaintesissä työnantaja antoi ensimmäisen tarjouksensa keskiviikkona 8. päivä. Sopimusasiantuntija Riitta Rautiaisen mukaan neuvottelut ovat tähän asti sujuneet hyvässä hengessä, ilman turhia kiemuroita. Keskiviikkona saatua tarjousta tutkitaan pääsiäisen yli. Rautiaisen ensimmäiset arviot tarjouksen sisällöstä olivat varovaiset.
− Paljon asioita on vielä auki, ennen kuin Avaintaan uusi sopimus syntyy, hän toteaa.
Avaintesistä neuvotellaan pääsiäisen jälkeen tiistaina, 14. huhtikuuta.
Energia-alalla ja sosiaalipalveluissa vedetään henkeä pyhien yli
Energia-alan neuvotteluissa käsiteltiin keskiviikkona tuttuja asioita. Sopimusasiantuntija Kari Lehtinen kuvaa tilannetta yhden ja saman kehän kiertämiseksi. Lehtisen mukaan työntekijäliitot pohtivat pääsiäispyhien aikana uusia esityksiä, joilla neuvotteluihin saataisiin uutta potkua, kun ne jälleen jatkuvat torstaina 16. huhtikuuta.
Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa on kerta toisensa jälkeen käsitelty teksteihin liittyviä tavoitteita. Sopimuskaudesta, kikytunneista tai palkankorotuksista ei vielä ole kunnolla puhuttu.
− Tekstiasioissa lähentymistä on tapahtunut jonkin verran, mutta paljon on töitä vielä tekemättä, toteaa sopimusasiantuntija Kari Bagge.
Sosiaalipalvelualan neuvottelut jatkuvat ensi viikolla tiistaina ja torsaina.
Viikolla 15 neuvoteltiin myös Työterveyslaitoksen ja Finavian työehdoista. Neuvottelut eivät ole näissä pöydissä edenneet toivotulla tavalla.