JHL:n liittostrategian väliarviointi – strategian toteuttaminen onnistunut parhaiten viestinnässä ja jäsenkoulutuksessa

JHL:n edustajistolle esiteltiin 26.8. kokouksessa liittostrategian toteuttamisen välitarkastelu. Tarkastelu osoittaa, että joitakin strategisia toimia on onnistuttu tekemään paremmin, toisia taas ei niin hyvin. Odotukset ovat olleet saavutuksia suuremmat.
Edustajistokauden puolivälissä JHL toteutti liittostrategiansa välitarkastelun. Kysely osoitettiin tämän vuoden alussa liiton edustajistolle, hallitukselle ja henkilöstölle. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan, miten hyvin liittostrategiaa on kuluneen kahden vuoden aikana käytännössä toteutettu.

Kokonaiskuva strategian tähänastisesta toteuttamisesta on positiivinen, vaikka tekemistä usean toiminnan kohdalla vielä riittääkin. Kyselyyn vastanneiden mielestä strategian toimeenpanossa hyvin onnistuneita osia ovat ulkoinen viestintä, jäsenkoulutus sekä toiminnan ja talouden seuranta.
JHL toimii arvojensa mukaisesti kohtalaisen hyvin
JHL arvot ovat jäsenlähtöisyys, oikeudenmukaisuus ja rohkeus. Kokonaisuutena arvioiden liitto on onnistunut toimimaan arvojensa mukaisesti kohtalaisen hyvin. Arvoista jäsenlähtöisyyttä on onnistuttu toteuttamaan keskimäärin parhaiten ja rohkeutta heikoiten. Uskottavimmin arvojensa mukaisesti JHL on onnistunut toimimaan viestinnässään.
Vision toteutumiseen on vielä matkaa
JHL:n visio on ”JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja yhteiskunnassa”. Vastaajilta kysyttiin kuinka liitto on onnistunut visionsa toteuttamisessa eri osa-alueittain. Osa-alueet on muodostettu strategiassa olleista visiota avaavista selityksistä ja täsmennyksistä.
Visionsa tavoittelussa parhaiten liitto on onnistunut osallistumaan aktiivisesti ja aloitteellisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja saamaan laajaa tunnustusta yhteistyökyvystään. Heikoimmin on onnistuttu rakentamaan uutta yhteistyöhön ja verkostoihin perustuvaa toimintatapaa muiden järjestämisalan ammattiliittojen kanssa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Pienin askelin eteenpäin
Väliarviossa vastaajilta tiedusteltiin sekä liiton onnistumista strategisten päämäärien toteutumisessa että päämäärien tärkeyttä tulevaisuudessa.
Missään strategisessa päämäärässä ei vastaajien mielestä ole edistytty suurin harppauksin, mutta useimpien kohdalla pientä edistystä positiiviseen suuntaan on kuitenkin tapahtunut. Parhaiten on onnistuttu jäsenten työolosuhteiden parantamisessa sekä paikallisen järjestöllisen voiman ja vaikuttavuuden vahvistumisessa.
Järjestäytymisasteen kasvussa liiton sopimusaloilla on vastaajien mielestä menestytty heikoiten. Tehdyillä ratkaisuilla on varmasti ollut myönteisiä vaikutuksia järjestäytymisasteen laskun taittamisessa, mutta järjestäytymisasteen kääntymiseen kasvuun on vielä pitkä matka. Järjestäytymisasteen kasvuun pyrkiminen koetaan edelleen kaikkein tärkeimmäksi strategiseksi tavoitteeksi myös tulevaisuudessa.
Järjestäytymisasteen kasvun toiminnoissa vastaajia pyydettiin arvioimaan näiden toimenpiteiden onnistumista tähän mennessä sekä niiden tärkeyttä tulevaisuudessa.
Viestinnällisissä toimenpiteissä eli sosiaalisen median hyödyntämisessä sekä myönteisen ja houkuttelevan liittomielikuvan määrätietoisessa rakentamisessa on kyselyyn vastanneiden mielestä onnistuttu. Keskimäärin myönteistä kehitystä on tapahtunut myös aktiiviverkon kattavuuden parantamisessa sekä aktiivisen järjestämistyön vakiinnuttamisessa osaksi koko liiton toimintaa.
Heikommin kyselyyn vastaajien mielestä on onnistuttu jäsenpidossa ja erilaisten uusien palvelumallien kehittämisessä. Onnistuminen on ollut kohtuullisen heikkoa jäsenyyden säilymisen tukemisessa ammatin ja työnantajan vaihdostilanteissa. Hitaasti on edetty myös jäsenryhmittäisten palvelumallien sekä verkkopohjaisten yhdistys- ja toimintamallien kehittämisessä.
Muutosvoimat vaikuttavat vahvasti liiton toimintaan
Strategian väliarvion yhtenä keskeisenä ajatuksena on tarkastella uudelleen, onko toimintaympäristössä ja siihen vaikuttavissa muutosvoimissa tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka edellyttäisivät niin voimakasta reagointia, että liittostrategiaa pitäisi jotenkin muuttaa.
Tulevina vuosina merkitystään vahvimmin kasvattavat työnantajien työehtoshoppailu, työntekijöiden järjestäytymisasteen lasku sekä kulloisenkin hallituksen toimien vaikutukset.
Edelleen vastaajat arvioivat, että työelämän murrokseen liittyvät ilmiöt tulevat vaikuttamaan olennaisesti JHL:nkin toimintaan. Elinkeinorakenteen ja palvelutuotantotapojen muutokset, julkisen sektorin hallinto- ja palvelurakenteen muutos sekä uudenlaiset tavat tehdä ja teettää työtä tulevat vaikuttamaan jatkossakin merkittävästi JHL:n toimintaan.