JHL:n edustajistolla edessä huima etäkokous, kahdessa päivässä käsitellään tulevan vuoden toiminta ja talousarvio

Vuonna 2021 JHL laittaa paikallisen edunvalvonnan entistäkin parempaan kuntoon, jatkaa järjestämistyötä ja valmistautuu sote-uudistukseen. JHL:n edustajisto käsittelee ensi vuoden toimintaa ja taloutta kaksipäiväisessä etäkokouksessa 11.–12. marraskuuta.
JHL:n edustajisto pohtii syyskokouksessaan muun muassa sitä, miten julkiset palvelut saadaan turvattua.
Edustajiston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä muistuttaa, että JHL on kuluvana vuonna joutunut vastustamaan työehtojen heikennyksiä lakoilla monissa kaupungeissa. Työ sopimusshoppailua vastaan jatkuu edelleen. Kähärä kannustaa kuntapäättäjiä katsomaan tulevaisuuteen sen sijaan, että palveluista leikataan.
– Julkisen sektorin tarve ei ole kadonnut mihinkään. Kansalaiset tarvitsevat hoivaa, koulutusta, julkista liikennettä, turvallista ympäristöä ja ennen kaikkea työtä.
Edustajiston syyskokous järjestetään etäyhteyksillä 11.–12. marraskuuta. Asialista on pitkä, sillä käsittelyssä on koko ensi vuoden toiminta ja talous.

Kuntavaaleissa selvä tavoite: Ennätysmäärä JHL:n jäseniä valtuustoihin
Ensi vuonna JHL:n toiminnassa näkyvät muun muassa kuntavaalit.
Edustajiston syyskokous järjestetään etäyhteyksillä 11.–12. marraskuuta. Asialista on pitkä, sillä käsittelyssä on koko ensi vuoden toiminta ja talous.–12
Kähärä toivoo, että JHL:n jäsenet lähtevät joukolla liikkeelle ensi kevään kuntavaaleissa.
– Kuntien päätöksentekijöiksi tarvitaan hyvinvointipalvelujen osaajia ja julkisten organisaatioiden työntekijöitä. Lyödään ensi keväänä kaikki tulokset, niin ehdokasmäärissä kuin läpimenneissä JHL:n kuntapäättäjissä, Kähärä kannustaa JHL:n jäseniä.
Vuonna 2021 JHL valmistautuu myös sote-uudistukseen, joka saattaa vihdoin toteutua. Vaikka sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavat jatkossa maakunnat, jokainen meistä käyttää jatkossakin kuntien palveluita.
– Päivähoito, opetus, liikunta ja kulttuuri pysyvät jatkossakin kunnilla. On siis tärkeää, että kehitämme kuntien asemaa jatkossakin, JHL.n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa.
”JHL voi olla tässä paras”
Järjestäytymisasteen nostamiseksi JHL satsaa ensi vuonna myös maahanmuuttajataisten jäsenten parissa tehtävään työhön. Ammattiliittoon palkataan kahdeksi vuodenksi maahanmuuttajataustainen työntekijä, joka vastaa projektista.
– Maahanmuuttajien kouluttaminen ammattiyhdistystoimintaan on tärkeää. Mielestäni JHL voi olla tässä valtakunnan paras ammattiliitto, edustajiston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä kannustaa.
Seuraa kokouksen kulkua JHL:n ja Motiivin verkkosivuilla sekä somessa tunnisteella #JHLedustajisto.