JHL: Teknologia ei korvaa ihmisen läsnäoloa – ikäihmisten palvelujen ei pidä lisätä yksinäisyyden kokemista

Ihmisen läsnäoloa ei pidä liikaa korvata teknologisilla ratkaisuilla vain siksi, että ne ovat mahdollisia ja olisivat kustannuksiltaan edullisempia, varoittaa JHL ikäihmisten palvelujen laatusuosituksia käsittelevässä lausunnossaan.
Digitaalisuus ei korvaa fyysistä läsnäoloa, sanoo JHL sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa ikäihmisille suunnattujen palvelujen laatusuosituksista. Liitto on samaa mieltä ministeriön raportin kanssa siitä, että yksinäisyyden kokemus lisää sairastumisen ja jopa kuoleman riskiä. Siksi on varottava, ettei teknologialla pyritä korvaamaan ihmisen läsnäoloa liikaa.
Laatusuosituksen pitäisi ohjata kohti nykyistä parempaa tasoa. Nyt teksti on liiton mielestä yleistä ja pitkälti selvitys- tai raporttityyppistä.
− Puhutaan vapaaehtoistyöstä ja siitä, että vanhukset itse ottavat asioista selvää. Laatusuosituksessa tämä asetelma pitäisi kääntää toisin päin: vanhuksille pitäisi riittävän aikaisessa vaiheessa aktiivisesti tarjota palveluita, jotka tukevat hyvää elämää, liitto kirjoittaa lausunnossaan.
Liiton mielestä laatusuosituksissa pitäisi ottaa kantaa erityisesti niihin vanhustyön kohtiin, joissa on havaittu ongelmia, esimerkiksi henkilöstön riittävyyteen, johtamiseen ja esimiestyöhön, teknologian puutteelliseen toimivuuteen, henkilöstön osaamiseen, kiireeseen ja aikataulupaineisiin.
− Tällaisenaan laatusuositus ei tue nykyistä paremman tilan tuottamista, lausunnossa todetaan.
JHL:n mielestä laatusuositus voisi olla visio hyvästä hoidosta niin, että tavoitetila kirjattaisiin esiin selvemmin. Sen jälkeen avattaisiin hyviä käytänteitä, joiden avulla tavoitetilaan pyrittäisiin.
Asiakirja on tarkoitettu johdantotekstinkin mukaan eri kohderyhmille. Nyt tekstistä on vaikeaa löytää, mitkä toimenpiteet ovat kenenkin vastuulla.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat antaneet iäkkäiden palvelujen laatusuositukset vuosina 2001, 2008, 2013 ja 2017. Laatusuosituksen tavoitteena on turvata mahdollisimman terve ja toimintakykyinen ikääntyminen koko ikääntyneelle väestölle sekä laadukkaat ja vaikuttavat palvelut niitä tarvitseville iäkkäille henkilöille. Suositus on tarkoitettu ensisijaisesti iäkkäiden palvelujen kehittämisen ja arvioinnin tueksi kuntien ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden päättäjille ja johdolle.
JHL:n lausunto kokonaan: Iäkkäiden laatusuositus 2020–2023