JHL: Nyt on otettava käyttöön rohkeimmatkin työttömyysturvan maksatusta nopeuttavat toimenpiteet

Nyt on tehtävä kaikki voitava etuuksien maksatuksen nopeuttamiseksi, vaikka kriisi on jo päällä, vaatii JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen. Asara-Laaksonen puhuu kokemuksesta, sillä hän toimi pääluottamusmiehenä 90-luvun massalomautusten aikaan.
Julkisuudessa jotkin työttömyyskassat ovat kertoneet ansiopäivärahan maksatuksen merkittävistä viivästymisistä koronakriisin aikana. Kriisin johdosta ansiopäivärahan maksatus kohtaa merkittäviä haasteita hakemusmäärien kasvaessa. Paniikkimielialaa on kasvatettu erilaisilla ulostuloilla joko tarkoituksella tai tahtomatta.
Keskeisintä käynnissä olevan kriisin aikana on turvata lomautettujen ja irtisanottujen säännöllinen toimeentulo, korostaa JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen.
– Tämä on mahdollista, kunhan toteutetaan kaikki maksatusta nopeuttavat toimenpiteet, kuten ansiopäivärahan perusosan automaattinen ennakkomaksatus ja päivärahan perusteena olevan palkan määrittely tulorekisterin tietojen perusteella, Asara-Laaksonen sanoo.
Koronakriisin kestosta ei ole tietoa, mutta suurten hakemusmäärien perusteella voidaan arvioida maksatuskriisin kestävän oleellisesti itse koronakriisiä pidempään. Näin siksi, koska hakemusmäärien purkaminen ottaa aikaa.
Hakemusten määrä ja maksatuskriisin kesto huomioon ottaen maksatusta nopeuttavilla lainsäädäntö- ja muilla toimenpiteillä on kiire. Toimenpiteitä on tarpeen suunnitella ja toteuttaa kriisin aikanakin, ei vain kriisin alussa.
Ellei kehittämistyötä tehdä määrätietoisesti myös kriisin aikana, ulospääsy maksatuskriisistä kestää pitkään, korostaa JHL:n työttömyyskassan kassanjohtaja Pasi Koskinen.
– Nämä käsittelyn nopeuttamista koskevat toimenpiteet ovat hyödyllisiä myös maksatuskriisin jälkeen, hän jatkaa.
Teija Asara-Laaksonen puolestaan toteaa, ettei nyt ole syytä asettua puolustusasemiin keskeyttämällä maksatusta nopeuttavien toimenpiteiden toteuttaminen.
Lisätiedot:
toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen, JHL, 040 770 6577
kassanjohtaja Pasi Koskinen, JHL työttömyyskassa, 050 406 3740