JHL lakkoon Jyväskylässä: Yt-neuvottelut pelkkää teatteria, kaupungin neuvoteltava henkilöstön kanssa aidosti talouden kohentamisen keinoista

JHL vastustaa Jyväskylän kaavailemia suurlomautuksia, irtisanomisia ja työehtojen heikentämisiä lakolla. Kaupungin työntekijöistä koulunkäynninohjaajat, varhaiskasvattajat ja liikuntapalvelujen JHL:läiset jäsenet ovat lakossa 30.10. Liitto vaatii, että Jyväskylän on muka-neuvottelujen sijaan neuvoteltava aidosti henkilöstönsä kanssa siitä, miten kaupungin talous saadaan parempaan kuntoon.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL pitää Jyväskylän kaavailemia säästötoimia kestämättöminä ja lyhytnäköisinä. Suurlomautukset, irtisanomiset ja työehtojen heikennykset tarkoittavat sitä, että kaupungin talouden elvytys maksatetaan henkilöstöllä. Kaupungin kaavailemat toimet eivät kuitenkaan tuo todellista ratkaisua ongelmiin.
JHL:n vaatimus on, että Jyväskylä neuvottelee henkilöstönsä kanssa kunnolla toimista, jotka saavat kaupungin talouden paremmalle tolalle. Vaatimustaan liitto vauhdittaa perjantaina 30.10. yhden päivän lakolla, johon osallistuvat koulunkäynnin ohjaajina, varhaiskasvattajina ja liikuntapalveluissa toimivat JHL:n jäsenet. Lakon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle.
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine on pahoillaan siitä, että lakko aiheuttaa mahdollisesti haittaa kaupungin asukkaille. Hän kuitenkin toteaa, että kysymys on paitsi kaupungin palkkalistoilla olevien henkilöiden elannosta, myös kaupunkilaisten käyttämien palvelujen tuottamisesta ja tasosta.
− Jyväskylä on päätymässä ratkaisuun, joka on pitemmän päälle kestämätön. Henkilöstöön kohdistuvilla leikkauksilla olisi negatiivinen vaikutus paitsi palveluiden tuottamiseen ja palvelutasoon, myös henkilöstön työssäjaksamiseen, puhumattakaan vaikutuksista Jyväskylän vetovoimaisuuteen työnantajana. Palvelut eivät toimi ennallaan, jos kaavaillut leikkaukset toteutetaan. Lomautuksilla saataisiin vain hetkellinen säästö. Leikkauksilla olisi suuri taloudellinen merkitys sen kohteeksi joutuville työntekijöille. Tämä tarkoittaisi myös kaupungin verotulojen pienenemistä, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Jyväskylän kaupungin yhteistoimintaneuvottelut koskivat koko henkilöstöä. Ne päättyivät tiistaina 27.10. Lopputuloksena oli epämääräinen listaus jättilomautuksista ilman kohdennusta, kestoa ja ajankohtaa. Lisäksi listaan on kirjattu mahdollisia irtisanomisia ja työehtojen heikennyksiä ilman selviä täsmennyksiä. JHL pitää päättyneitä neuvotteluja teatterina, jossa työntekijöiden näkemyksillä ja esityksillä ei ollut todellista vaikutusta.
− Henkilöstö on aidosti otettava mukaan etsimään kestäviä keinoja kaupungin talouden kohentamiseen. Heille on tärkeää, että kaupungin palvelut ovat laadukkaita ja tehokkaita, työpaikat säilyvät ja veroeurot kilahtavat säännöllisesti kaupungin kassaan. Henkilöstöllä on monia arvokkaita ehdotuksia, jotka auttaisivat löytämään ratkaisuja. Koska Jyväskylä ei ole halunnut todellisia neuvotteluja, ajauduimme lakkoon, Niemi-Laine toteaa.
Lue lisää Jyväskylän tilanteesta: jhl.fi/jarkeaJyvaskyla
Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772