JHL: Kuntien saatava täysimääräinen rahoitus jos oppivelvollisuutta pidennetään

JHL kannattaa oppivelvollisuuden pidentämistä, mutta pitää sen edellytyksenä rahoituksen turvaamista kunnille.
Oppivelvollisuuden pidentäminen toiselle asteelle saakka käy JHL:lle, kunhan kunnat saavat uudistuksen toteuttamiseen tarvittavan rahoituksen.
Liitto muistuttaa, että oppivelvollisuuden laajentaminen takaa opiskelijalle oikeuden perustuslain mukaisesti maksuttomaan opetukseen 18-vuotiaaksi asti. Mikäli lakiuudistus toteutuu JHL edellyttää, että kustannukset tarkistetaan oikealle tasolle ja korvataan täysimääräisesti kunnille sekä opetuksen järjestäjille.
Liiton mielestä koulutus- ja osaamistason nostaminen on tärkeä tavoite kuten myös se, että jokainen perusopetuksen päättävä nuori suorittaisi toisen asteen tutkinnon. Oppivelvollisuutta pitäisi laajentaa toisen asteen koulutukseen, aina 18 ikävuoteen saakka. Maksuttomana liitto pitäisi toisen asteen koulutuksen siihen saakka, kunnes opiskelija täyttää 20 vuotta.
– On hyvä, että toisen asteen tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella, JHL:n lausunnossa sanotaan.
Liitto muistuttaa, että uudistusta tehtäessä on lisättävä mahdollisuuksia nuorten oppisopimuksiin. Samalla on otettava huomioon työpaikalla tapahtuvan ohjaamisen resursointi. Toisen asteen tutkinnon suorittamisvaihtoehdosta oppisopimuksella on myös informoitava peruskoulun päättäviä nuoria.
Opetus- ja kulttuuriministeriölle antamassaan lausunnossa JHL toteaa, että toisen asteen tutkinnon suorittaminen edistää henkilön työllistymistä ja yhteiskuntaan osallistumista. Lakiesitys oppivelvollisuuden pidentämisestä tukee siis hallituksen tavoitetta työllisyysasteen nostamisesta.
Lue kokonaan:
JHL:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi oppivelvollisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi