JHL kunta- ja yksityisen sektorin palkkaeroista: Kaikkiin matalapalkka-aloihin tarvitaan korotuksia

KT:n ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen teettämä selvitys kuntasektorin ja yksityisen sektorin välisistä palkkaeroista julkaistiin tänään. Pienimmillään palkkaerot ovat aloilla, joilla kunta on yksityistä sektoria suurempi työnantaja, mm. sosiaalitoimessa ja varhaiskasvatuksessa. Alat ovat matalapalkka-aloja, kuuluvatpa ne kunta- tai yksityiseen sektoriin ja tarvitsevat korotuksia, sanoo JHL.
Tutkimusraportti on monipuolinen. Oleellisimmat tulokset saatiin vertailemalla vastaavia ammatteja, joita löytyy molemmilta sektoreilta riittävän paljon. Tämän lisäksi vertailua tarkennettiin käyttämällä muitakin palkkatilastoista löytyviä taustatietoja. Pyrittiin vertaamaan tietystä ammatista esimerkiksi saman ikäisiä työntekijöitä samasta maakunnasta samalta koulutustasolta sukupuolen mukaan jne. Tällaisia vertailua tarkentavia taustatietoja oli yhteensä kymmenen.
Vastaavissa ammateissa yksityisen sektorin palkat olivat ansiokäsitteestä riippuen 2,1–3,0 prosenttia korkeammat kuin kunta-alalla. Kun tarkastellaan palkkaeroja eri toimialoilla, eri koulutusasteilla ja eri tehtävissä, tulokset ovat hyvin vaihtelevia.
Tutkimuksen mukaan palkkaerot ovat pienimmät niillä aloilla, joilla kunta on selvästi yksityistä sektoria suurempi työllistäjä. Näitä aloja ovat terveydenhuolto, sosiaalitoimi, varhaiskasvatus ja opetusala. Näillä aloilla kuntasektori on koko maan pääasiallisin palveluntuottaja, ja palkat ovat tehtävistä riippuen jopa jonkin verran korkeampia kuin yksityisissä yrityksissä.
– Kunta-ala määrää näillä aloilla palkkatason. On muistettava, että nämä alat ovat matalapalkka-aloja sekä kuntapuolella että yksityisellä sektorilla. Se, että kunnissa näillä aloilla on niin sanotusti paremmat palkat ei tarkoita sitä, että palkat olisivat hyvät, toteaa JHL:n erityisasiantuntija Jorma Peussa.
Palkkaerot vaihtelivat selvästi maakunnittain. Pirkanmaalla ja Uudellamaalla kuntapalkat olivat eniten yksityistä sektoria jäljessä. Syitä tähän ei tutkimuksessa selvitetty, mutta ilmiö saattaa johtua siitä, että pääkaupunkiseutu ja Tampere ovat suuria kasvukeskuksia, ja liike-elämä on vilkasta. Tämä on voinut näillä alueilla nostaa yritysten palkkoja, arvelee Peussa.
Lue myös tiedote: Yksityisen ja kuntasektorin väliset palkkaerot selvitetty.
Jutusta korjattu kirjoitusvirhe 17.2. kello 16.15 ja 11.3. klo 10.40.