Avaintes-neuvotteluissa otettiin aikalisä kunta-alan sopimuksen kaaduttua – osapuolet palaavat pöytään ensi viikolla

Avainta odottaa kunta-alan neuvottelujen kohtaloa.
Avaintes-pöydän suunnitelmat ja aikataulut menivät uusiksi, kun kunta-alan neuvottelut kaatuivat vapun aattona. Vielä viime viikolla uumoiltiin, että sopimus olisi saatu aikaan tällä viikolla.
– Sen sijaan Avainta ottaa tämän viikon lisäaikaa ja kuulostelee, miten kuntapöydässä asiat alkavat etenemään, kertoo sopimusasiantuntija Riitta Rautiainen.
Neuvotteluihin palataan seuraavan kerran ensi viikon maanantaina 11.5.2020
Aiemmin solmitun Avaintesin voimassaolo päättyi maaliskuun lopussa. Neuvotteluja on käyty tammikuun loppupuolelta lähtien.
Avaintesin neuvottelevat työntekijäpuolella JHL:n lisäksi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, Opetusalan ammattijärjestö OAJ sekä Tekniikan ja peruspalveluiden neuvottelujärjestö KTN.
Työnantajapuolella neuvotteleva osapuoli on Avaintyönantajat AVAINTA.
Lisätietoja: Sopimusasiantuntija Riitta Rautiainen 0400 602 736