Pelastusalan koulutukseen saatava useita etenemismahdollisuuksia

Pelastualan koulutuksen kehittämistä koskevassa lausunnossaan JHL korostaa sitä, että alalta aikaisemmin hankittu osaaminen otettaisiin huomioon entistä paremmin. Liitto toivoo myös useammanlaisia koulutuspolkuja, joiden alvulla pelastusalalla toimivat voivat laajentaa ammattitaitoaan ja edetä urallaan.
JHL:n mielestä tervetullut uudistus pelastusalan koulutuksessa on moduulirakenne, jossa otetaan huomioon aikaisemmin hankittu osaaminen. Se antaa mahdollisuuden myös päällystölle suunnata ammattiaan ja osaamistaan haluamaansa suuntaan tai vaihtaa ammatillista suuntausta (palonehkäisystä > operatiiviseen johtamiseen > hallintoon tai toisin päin) kesken virkauran.
Tutkintorakenteen pitäisi olla sellainen, että se ottaisi huomioon eri koulutusasteet ja niiden tasovaatimukset aina ammatillisesta perustutkinnosta yliopistotutkintoon. Alalle tulevalla henkilöllä pitäisi olla mahdollisuus opiskella ammatissaan eteenpäin.
JHL:n lausunto pelastusalan koulutuksen kehittämisestä kokonaan