Siirry sisältöön

Taideyliopiston yhteistoimintaneuvottelut päättyivät raskaisiin päätöksiin

Taideyliopiston hallintoa ja palveluja koskevat yhteistoimintaneuvottelut päättyivät erimielisinä tiistaina 13.6.2017. Neuvottelujen tuloksena henkilöstön irtisanomisten määrä on enintään 22 henkilöä. Kokonaisuudessaan henkilöstö vähenee 28 henkilötyövuodella vuoteen 2020 mennessä. Henkilöstön edustajat eivät hyväksy työnantajan henkilöstöön suunnittelemia leikkauksia.

Huhtikuun lopulla alkaneiden neuvottelujen aikana ei päästy yksimielisyyteen neuvottelujen perusteista. Henkilöstön edustajat pyysivät useissa tapaamisissa työnantajapuolelta selkeämpiä perusteluja mahdollisten henkilöstövaikutusten tuotannollisiin syihin. Pelkkä uusi palveluorganisaatio ei ole sinänsä riittävä peruste mahdollisille irtisanomisille. Uuden organisaation henkilöstövaikutukset selviävät vasta myöhemmin.

Myös mahdollisten irtisanomisten taloudellisista syistä oltiin erimielisiä. Tällä hetkellä ei taloudellisia perusteita henkilöstön vähentämiselle ole.

Henkilöstön edustajat korostivat moneen otteeseen, että nyt marssijärjestys oli väärä: ensiksi olisi pitänyt rakentaa ja ottaa käyttöön palveluorganisaatio ja katsoa sen hyödyt ja säästöt. Samoin olisi pitänyt lähteä toimintokeskeisesti tehostamaan rahankäyttöä eli suomeksi sanottuna säästämään eri toiminnoista. Valitettavasti hallituksen 20.4.2017 kokouksessaan antama mandaatti otettiin heti kovin ottein käyttöön.

Henkilöstön edustajat olisivat olleet valmiit jatkamaan neuvotteluja ja olemaan mukana pohtimassa henkilöstövaikutusten erilaisia vaihtoehtoja erilaisissa tilanteissa. Työnantaja kuitenkin katsoi täyttäneensä lain velvoitteet ja päätti neuvottelut.

Pääluottamusmiehet Jaana Forsström (JHL), Keijo Lahtinen (YHL) ja Hannu Tolvanen (JUKO).