Siirry sisältöön

Poliittinen työtaistelu on työntekijälle suoja sanelupolitiikkaa vastaan

JHL ja monet muut ammattiliitot ovat tänä syksynä ryhtyneet poliittiseen työtaisteluun, jolla vastustetaan epäreilua irtisanomislakia. Työnantajajärjestöt ovat vaatineet, että poliittisia työtaisteluita pitäisi rajoittaa. Työtaisteluoikeus on kuitenkin osa järjestäytymisvapautta ja se on turvattu kansainvälisillä sopimuksilla.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ryhtyi lokakuun alussa poliittiseen työtaisteluun, jolla halutaan lopettaa työntekijän suojaa romuttavan irtisanomislain valmistelu.

Työnantajapuoli puolestaan haluaa rajoittaa työntekijöiden oikeutta poliittisiin lakkoihin. Sekä Suomen Yrittäjät että Elinkeinoelämän keskusliitto väläyttävät, että työtaisteluita saisi kyllä järjestää, mutta ei työajalla.

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa uusimman Motiivi-lehden pääkirjoituksessa että työtaisteluoikeutta ei voi rajata kevyin perustein.

– Oikeus poliittiseen lakkoon perustuu YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksymiin periaatteisiin, joihin myös Suomi on sitoutunut. ILO:n mukaan ammattiyhdistyksillä on oltava oikeus protestilakkoihin ja mielipiteen ilmaisemiseen yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Yhdistymisvapaus ja siihen sisältyvä työtaisteluoikeus on turvattu ILO:n sopimusten lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Suomen perustuslaissa. Euroopan ihmisoikeussopimus on Suomessa voimassa lakina, Niemi-Laine kirjoittaa.

Oikeus poliittiseen lakkoon perustuu YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksymiin periaatteisiin

SAK:n lakimies Paula Ilveskivi puolestaan muistuttaa blogissaan, että työntekijöiden pitää päästä vaikuttamaan päätöksentekoon muulloinkin kuin neljän vuoden välein järjestettävissä vaaleissa. Jos hallitus tekee työntekijöiden oikeuksia polkevia esityksiä, pitää niitä pystyä myös vastustamaan.

SAK kokosi usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia poliittisista mielenilmauksista viime talvena, kun Senaatintorilla vastustettiin joukkovoimalla niin kutsuttua työvoiman aktiivimallia.