Siirry sisältöön

Moniäänisyys lisääntyi Hausjärven vanhuspalveluissa kehittämishankkeen myötä

Hausjärven kunnan vanhuspalveluissa toteutettiin työyhteisön kehittämishanke KukuTuku – kuule – kuuntele – tule kuulluksi 1.9.2015 – 30.5.2017 välisenä aikana. Hankkeen tavoitteena oli edistää toimintakulttuurin ja toimintatapojen muutosta vanhuspalveluissa sekä kehittää avointa, osallistavaa vuorovaikutusta ja vuorovaikutuskulttuuria.

KukuTuku -kehittämishankkeen alussa kysyttiin, ”Kenen ääni kuuluu Hausjärven kunnan vanhuspalveluissa?”.  Prosessin edetessä ja hankkeen tuloksena voitiin havaita moniäänisyyden lisääntyneen ja demokraattisen, kuuntelevan sekä toisia arvostavan toimintatavan edistyneen työyhteisössä. Myös asiakkaan ääni on alkanut kuulua entistä paremmin.

Hankkeen toteutti kolme yksikköä Hausjärven vanhuspalveluista: silloinen hoivayksikkö, asumispalveluyksikkö ja kotihoitoyksikkö. Työntekijöitä näissä oli yhteensä lähes 70.

Asiantuntijana toimi FT, työyhteisökehittäjä Heini Wink Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:stä. Hankkeessa sovellettiin hänen väitöskirjansa teoreettista viitekehystä dialogista ja dialogisista lähestymistavasta (TSR 105234).

Työsuojelurahasto tuki hanketta kehittämisavustuksella.

Lue asiasta lisää oheisesta Työsuojelurahaston nettisivuston hanketiedotteesta ja tutustu KukuTuku-hankkeen loppuraporttiin.

Lisätietoja: koulutustoimitsija/työyhteisökehittäjä Heini Wink
gsm 050 589 1326
heini.wink@jhl.fi