Siirry sisältöön

Kunta-alan pääryhmä ja KVTES- ryhmä kokoontuivat maanantaina 16.9.

Yleiskorotusten toteuttamistavasta kuntapöydässä on erimielisyys, kuten monessa muussakin pöydässä. Tämä asia käsitellään keskusjärjestöjen kesken keskiviikkona,  joten nähtäväksi jää millainen ongelma tästä tulee kaiken kaikkiaan.

Työnantaja tulee tuomaan kuntapöytään jonkinlaisen kriisilausekkeen – minkä muotoisen, sitä emme vielä tiedä. Lähtökohtana on kuitenkin se, että Kuntatyönantaja KT:tä häiritsee se että järjestöt ”kieltävät” säästötarkoituksessa esitetyt aloitteet paikallisesta sopimisesta. Työnantaja näkee, että kuntien talousnäkymien heikentyessä paikallisen sopimisen mahdollisuutta olisi lisättävä myös säästöjen aikaansaamiseksi.

Pysyvät kunta-alan tes -ryhmät ovat aloittamassa tai aloittaneet työnsä tähän neuvottelukierrokseen liittyen. Vuosilomatyöryhmä jatkaa keväällä keskeytynyttä työtään. Palkkahinnoittelutyöryhmälle on sovittu myös kokouksia ja toistaiseksi ryhmä on käynyt läpi hinnoitteluliitteet 1,2,7 ja 8.

Työelämän laatukysymykset tullaan käsittelemään työelämän tuloksellisuutta käsittelevässä työryhmässä, keskusjärjestösopimuksesta on haettavissa myös materiaalia joka tulee tämän työryhmän käsiteltäväksi.

Työaikatyöryhmälle ei vielä tässä vaiheessa ole annettu toimeksiantoa, mutta on mahdollista että esim. jaksotyöaikakokeilun tiimoilta tälle tulee tarvetta.

Järjestöt ovat eilen ja tänään kokoontuneet järjestöjen kirjallisten sopimusesitysten ympärillä ja ne jätetään näillä näkymillä kirjallisesti ensi viikolla KT:lle. Tavoitteena on pääsopijajärjestöjen yhteinen tavoitelista. Seuraava pääneuvotteluryhmä on 23.9.

Lisätietoja: neuvottelupäällikkö Håkan Ekström, 040 8282 865