Siirry sisältöön

Kunta-alan järjestöt: Julkisen sektorin lisäeläkkeet pitää turvata, kun sairaanhoitopiirit muodostavat osuuskunnan

Pohjoisen Suomen sairaanhoitopiirit ovat ensi vuonna järjestämässä toimintaansa uudella osuuskuntamallilla. Myös Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä valmistellaan osuuskuntamallia. Kunta-alan pääsopijajärjestöt vaativat, että työntekijöiden lisäeläkkeet turvataan muutoksen yhteydessä.

Pohjoiseen Suomeen on ensi vuonna syntymässä suuri osuuskunta, joka hoitaisi osan erityissairaanhoidon palveluista. Osuuskunnan jäseniä olisivat kaikki kuusi sairaanhoitopiiriä, jotka kuuluvat Oulun yliopistollisen keskussairaalan (OYS) erityisvastuualueeseen. Osuuskunta vastaisi esimerkiksi eräiden syöpäleikkausten hoitamisesta.

Myös Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä valmistellaan sairaanhoitopiirien yhteistä osuuskuntaa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto käsittelee asiaa maanantaina 10. joulukuuta.

Osuuskuntamalli uhkaa leikata julkisella sektorilla työskentelevien lisäeläkkeitä. Eläkkeet ovat vaarassa, koska Keva ei voi lain mukaan hoitaa osuuskunnan työntekijöiden eläkevakuutuksia.

Kunta-alan pääsopijajärjestöt JHL, Juko, Jyty, SuPer ja Tehy vaativat, että lisäeläkkeet turvataan. Kevaa koskevaa lakia pitää muuttaa niin, että Keva voi hoitaa myös niiden työntekijöiden eläkkeet, joiden työnantajina ovat osuuskunnat tai osuuskuntiin kuuluvat yhtiöt.

Järjestöt ovat keskustelleet asiasta myös kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen kanssa. Ministeri ymmärtää järjestöjen huolen ja pitää tärkeänä, että lisäeläkkeet säilyvät entisellään.

Julkisen alan unioni JAU ry
pj. Päivi Niemi-Laine, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, puh. 040 702 4772
pj. Maija Pihlajamäki, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, puh. 0400 537 756

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:
pj. Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872

Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö ry:
pj. Silja Paavola, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer, puh. 050 527 5085
pj Millariikka Rytkönen , Tehy, puh. 040 82 100 28