Matkustaminen ja korvaukset

Kuka maksaa liiton koulutukseen tulemisen matkakulut? Saako korvausta ansionmenetyksestä koulutuksen ajalta tai päivärahaa? Entä korvausta omalla autolla kulkemisesta. Esimerkiksi näihin kysymyksiin saat vastauksen matkustamista ja korvauksia koskevista kysymyksistä.

Mitä tarkoittaa, että liitto maksaa jäsentensä matkat kurssille tultaessa?

JHL korvaa matkakulut yleisesti halvimman matkustustavan mukaan, esimerkiksi junalla tai linja-autolla.

Kurssilaisella on lento-oikeus valtakunnallisille kursseille Helsinkiin linjan Vaasa-Kuopio-Joensuu pohjoispuolelta, mainitut paikkakunnat mukaan lukien (poikkeuksena Ahvenanmaa, josta lento-oikeus katsotaan aina tapauskohtaisesti).

Matkaliput tilataan kurssivahvistuksen mukana tulevien tarkempien ohjeiden mukaisesti.

Miten haen kurssin matkakuluja liitolta?

JHL:n koulutukseen tulevat kurssilaiset saavat kurssipaikalla täytettäväksi matkalaskukaavakkeen, johon liitetään kuitit itse maksetuista matkakuluista tai merkitään kilometrit oman auton käytöstä.

Joudun kulkemaan kurssille omalla autolla, miten se korvataan?

Oman auton käytöstä korvataan matkakulut ajokilometrien perusteella voimassa olevan linja-autoliikenteen lippuhinnaston mukaisesti.

Kurssilaiselle, joka kuljettaa muita kurssilaisia kodin ja kurssipaikan välillä, maksetaan valtion matkustusohjeen mukainen korotettu kilometrikorvaus kurssilaista kohden, mikäli se tulee liitolle kokonaistaloudellisesti edullisemmaksi.

Olenko oikeutettu päivärahaan kurssiajalta?

Jos työnantaja maksaa palkan kurssiajalta ja kurssilaisen edestakainen matka (meno-paluu) kestää yhteensä 10 tuntia, JHL maksaa Verohallituksen hyväksymän matkapäivärahan (ja osapäivärahan kun matka kestää yli 6 tuntia).

Esimerkki: Kurssilainen saapuu Jyväskylästä JHL-opistolle junalla, lähtö kotoaan kello 6:00, saapuminen JHL-opistolle noin kello 10.00. Yhdensuuntainen matka-aika on noin neljä tuntia. Jos paluumatka kestää yhtä kaun, matka-aikaa tulee yhteensä noin kahdeksan tuntia, joka oikeuttaa osamatkapäivärahaan. Osamatkapäiväraha vuonna 2017 on 19 euroa, kokomatkapäiväraha 41 euroa.

Matkapäivärahaa ei makseta ammatillisten opintopäivien, jäsenten ajankohtaispäivien eikä järjestökurssien osanottajille.

Milloin matkakulut maksetaan?

Matkalaskujen käsittelyaika on noin kuukausi kurssin päättymisestä. Maksupäivä on perjantai. Ruuhka-aikoina käsittelyaika voi venyä pidemmäksi.

Olenko oikeutettu kurssistipendiin kurssiajalta ja miten haku tapahtuu?

Arkipäivinä pidettäviltä järjestö- ja tivi-kursseilta (tieto- ja viestintätekniikka) JHL maksaa palkattomuustodistusta vastaan verottoman kurssiapurahan (vuonna 2017 laskennallinen päivähinta on 74,41 euroa/kurssipäivä). Kurssiapuraha koostuu kurssistipendistä ja kurssipäivärahasta.

Esimerkiksi viikon eli viisipäiväisen kurssin kurssiapuraha vuonna 2017 on yhteensä 372,05 euroa ja kolmipäiväisen kurssin 223,23 euroa.

Jos kurssilaisen apurahojen yhteismäärä ylittää ylläkuvatut tasot, opiskelijaa on verotettava ylimenevältä osalta.

Myöhästyn huomattavasti kurssin alusta, kenelle ilmoitan asiasta?

Voit ilmoittaa JHL-opiston kurssille tullessasi myöhästymisestäsi kurssisihteereille, puh. 010 7703 510 tai laittamalla viestiä kurssisihteerit@jhl.fi. Kurssisihteerit välittävät tiedon eteenpäin kouluttajalle ja vastaanottoon.

Alueilla järjestettävistä kurssista myöhästymisestä voit ilmoittaa joko suoraan kouluttajalle tai kurssisihteerille.

Onko kurssi sovittu palkalliseksi koulutukseksi?

Koulutussopimuksissa on määritelty ne kohderyhmät, jotka kuuluvat palkallisuuden ja muiden korvausten pariin. Katso palkalliset kurssit.

Voinko kulkea taksilla kotoa asemalle kun julkiset eivät kulje?

Jos paikkakunnallasi ei kulje aamulla tai illalla julkista liikennettä, maksamme sinulle joko taksimaksun TAI oman autosi käytöstä kilometrit Matkahuollon hinnaston mukaisesti.

HUOM! Jos puolisosi tai tuttusi vie tai hakee sinut, maksamme vain kerran meno-paluumatkan ajokilometrit (Matkahuollon hinnaston mukaan) ja vain silloin, kun olet itse kyydissä. Emme maksa hänelle haustasi emmekä kilometrikorvausten mukaisesti (vaan Matkahuollon hinnaston mukaan).

Miten hankin lähijunalipun ja miten se korvataan?

Lippu lähijunaan pitää ostaa ennen junamatkan alkua. Matkakortin arvolipun voi leimata junassa olevalla matkakortinlukijalla entiseen tapaan.

VR:n lähijunissa ei enää myydä junalippuja.

VR Lähijunat on mobiilisovellus, jolla voit ostaa lähiliikenteen kertalipun muutamalla painalluksella Veturi-tunnuksia käyttäen. Lue lisää VR Lähijunat -sovelluksesta.

Voit ostaa lipun myös automaateista, R-kioskeilta tai asemilta.

Matkalaskulomakkeeseen tulee merkitä mobiilisovelluksen kautta tilatun lipun hinta. Pyydettäessä mobiililippu tulee näyttää joko JHL:n kurssisihteerille tai kurssin vetäjälle. Yli 20 euroa maksavat mobiililiput tulee aina näyttää JHL:n kurssisihteerille.

Voinko kulkea taksilla Helsingin rautatieasemalta JHL-opistolle?

Emme maksa taksin käytöstä lento- tai rautatieasemalta tullessasi JHL-opistolle. Jos liität kuitin matkalaskuusi, maksamme HSL:n kertalipun mukaisen kulun.

Maksetaanko parkkimaksut kurssipaikalla? Entä JHL-opiston tai hotellin alueella?

Parkkimaksuja emme maksa. Suosimme julkista liikennettä. Poikkeuksena on se, että  jos tulet lentäen eikä sinulla ole muuta mahdollisuutta kuin tulla omalla autolla, maksamme lentoparkkimaksun kuittia vastaan.