Siirry sisältöön

KIILA-kuntoutusta varhaiskasvattajille

Onko terveytesi heikentynyt, koetko väsymystä tai kuormitusta? Haluatko löytää keinoja selviytyä työssäsi paremmin? Hakeudu varhaiskasvatuksessa työskenteleville JHL:n jäsenille tarkoitettuun KIILA-kuntoutukseen. Kuntoutus on maksutonta.

Kohderyhmänä ovat työssä olevat alle 67-vuotiaat henkilöt, jotka ovat vakituisessa työsuhteessa tai jotka työskentelevät määräaikaisissa, toistuvissa työsuhteissa. Kuntoutusperusteen määrittää henkilön ajankohtainen yksilöllinen kuntoutustarve.

Kuntoutukseen valitaan henkilöitä:

  • Joilla asianmukaisesti todettu sairaus, vika tai vamma on aiheuttanut tai sen arvioidaan aiheuttavan lähivuosina työkyvyn ja ansiomahdollisuuksien olennaisen heikentymisen.
  • Työkyvyn olennaista heikentymistä arvioidaan kokonaisvaltaisesti, jolloin sairaus on osa kokonaisuutta. Kuntoutus tulee käynnistää riittävän varhain.
  • Lisäksi edellytetään, että kuntoutustarvetta ja mahdollisuuksia on riittävästi selvitetty työpaikalla tai työterveyshuollossa, eivätkä työpaikan ja työterveyshuollon toimenpiteet ole riittäviä.

Kuntoutustarvetta arvioitaessa otetaan huomioon henkilön:

  • fyysisen ja psyykkisen kuormittuneisuuden aiheuttamat muutokset terveydentilassa
  • ammatissa ja työssä suoriutumisessa ilmenevät vaikeudet
  • terveysongelmiin liittyvät työssä pahenevat oireet
  • terveyspalveluiden käyttö ja työstä poissaolot
  • työtehtäviä tai – järjestelyjä koskevat muutokset
  • vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön
  • muut kokonaistilanteeseen vaikuttavat tekijät.

KIILA kuntoutus

  • on ammatillista työkykyä tukevaa kuntoutusta
  • on Kelan maksamaa, osallistujalle maksutonta
  • kestää 18 vrk noin vuoden aikana
  • edellyttää töistä poissaoloa 14 vrk:n ajan
  • kuntoutuksen aikana tehdään yhteistyötä työnantajan sekä työterveyden kanssa
  • ryhmä on 8 henkilön suuruinen.

Hakeminen kuntoutukseen

Kuntoutukseen haetaan osoitteessa https://www.kela.fi/kiila-kuntoutus. Hakemuksen mukana oltava seuraavat liitteet:

  • Kela KU 200 ammatillinen selvityslomake, täytetään esimiehen kanssa
  • Kela KU 101 ammatillisen kuntoutuksen hakemus
  • Lääkärin lausunto B, kuntoutujan nykytila, kuntoutuksen tarkoitus ja tavoite

Hakuaika

Hakupaperit palautetaan Kelaan 31.7.2019 mennessä. Päätös tehdään paikallistoimistossa.

KIILA -kurssin 76238 aikataulu

Arviointipäivä 11.09.–13.09.2019 1 pv/hlö, Yhteydenotto syys-lokakuussa 2019.

1. Ryhmäjakso 04.11.–08.11.2019 5 vrk

2. Ryhmäjakso 23.03.–27.03.2020 5 vrk

3. Ryhmäjakso 14.09.–16.09.2020 3 vrk

Loppuarviointi lokakuussa 2020

Kuntoutukseen haku kannattaa käynnistää pikaisesti. Vielä ei ole yhtään kurssipaikkaa täytetty, joten sinulla on hyvät mahdollisuudet päästä mukaan.

Lisätietoja löytyy oheisesta liitteestä sekä työympäristöoimitsija Tuula Haavasojalta, tuula.haavasoja@jhl.fi, gsm  040 3101245.

Kustannukset

Kuntoutus on maksutonta. Voit hakea Kelan kuntoutusrahaa, mikäli työnantaja ei maksa sinulle palkkaa kuntoutuspäiviltä. Kela maksaa myös korvausta matkakuluista.

Kuntoutusta esimiehille

Kuntoutuskeskus Kankaanpää järjestää erikseen kuntoutuskurssin varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville esimiehille (hakijan ei tarvitse olla JHL:n jäsen).

KIILA –kuntoutus 76240

  • Kuntoutuskeskus Kankaanpää
  • 8 henkilön ryhmä koko valtakunnasta
  • alkaa viikolla 43            23.10. – 25.10.2019   1 arviointipäivä/hlö
    Ryhmäjakso 1              10.02. – 14.02.2020
    Ryhmäjakso 2              25.05. – 29.05.2020
    Ryhmäjakso 3              05.10. – 07.10.2020
    Loppuarviointi             marraskuu 2020

Hakemukset (KU101) liitteineen (B-lausunto ja lomake KU200) Kelalle 15.9.2019 mennessä. Kela täyttää kuntoutuksen paikat valintakriteerit täyttävien hakemusten saapumisjärjestyksessä. Muista merkitä hakemukseen kurssin numero: 76240

Lisätietoja:
Esko Isohannu p. 050 550 9420