Perhepäivähoitajien toimikunta

Ammattialatoiminta on tärkeää, sillä siinä jaetaan kuulumisia, hyviä käytänteitä ja opitaan välttämään huonoja. Yhdessä tarkastellaan edunvalvonnan pulmakohtia, haetaan niihin ratkaisuja ja pyritään saamaan löydetyt ratkaisut käyttöön kaikilla työnantajiYhdessä tarkastellaan edunvalvonnan pulmakohtia, haetaan niihin ratkaisuja ja pyritään saamaan löydetyt ratkaisut käyttöön kaikilla työnantajilla.

JHL:n Varsinais-Suomen perhepäivähoitajien verkosto juhli  40-vuotistaivaltaan

Parhaimmillaan ammattialatoiminta lähtee ja kehittyy ammattilaisista itsestään ja leviää heiltä kaikille alan ammattilaisille. Näin on tapahtunut nyt 40-vuotista taivaltaan juhlistavalle JHL:n Varsinais-Suomen Perhepäivähoitajien toimikunnalle. Perustajajäsenet kertoivat 4.11. järjestetyssä kahvihetkessä, miten ovat järjestäneet alueen ammatilliset opintopäivät vuosikymmeniä ja kutsuneet niihin puhujiksi ihmisiä valtakunnan kärkipaikoilta. Kuultiin sosiaali- ja terveysministeriön pääjohtaja Vappu Taipaleen puhe vuosikymmenten takaa perustajajäsen Vaula Rumbinin lukemana  ja puhe osui tähänkin päivää.

Vaikka liitto on siirtänyt ammatilliset opintopäivät opiston järjestettäväksi, ei perinne ole katkennut. Toimikunta järjestää omatoimisesti ja –kustanteisesti vuosittain koulutuspäivän, jossa osallistujina on ollut joka kerta 120-150 alueen varhaiskasvatuksen ammattilaista. Ammattialaverkostotoiminta on arvokasta ja merkityksellistä  – sen osoittaa neljä vuosikymmentä jatkunut toiminta.

PPH koulutuspiknik lauantaina29.9.2018

Liki 120 Varsinais-Suomen Varhaiskasvattajaa koulutuspiknikillä. Pedagogista dokumentointia, määräaikaisuuksien ja epäpätevyysalennusten kartoitusta, verotusta, liittovakuutusta ja iloisia kohtaamisia ja keskusteluja. Buffetaamiaista ja merilounasta. Niistä oli ihana päivä saaristomeren aalloilla tehty.

 

Toimintasuunnitelma 2019
Toimintakertomus 2018
Kokouspöytäkirja 4.11.2018
Kokouspöytäkirja 26.8.2018
Kokouspöytäkirja 15.4.2018
Kokouspöytäkirja 21.1.2018
Toimikunnan jäsenet 2018
Toimintakertomus 2017