Koulunkäynnin ohjauksen verkosto

Verkosto on toiminut syksystä 2012 ja siihen kuuluu koulunkäynnin- ja ap/ip-ohjaajia Varsinais-Suomen kunnista. Verkosto kokoontuu neljä kertaa vuodessa ja toimii hyvänä kanavana vaihtaa tietoa ja kokemuksia, keskustella oman ammattialan asioista ja tapahtumista, arjesta ja toimintatavoista. Edunvalvonta-asioiden esiin nostaminen, seuranta ja tiedotus ovat suuri osa verkoston toimintaa.

Kokousmuistio KKO – pöytäkirja 5.2.2019

Verkoston toimintasuunnitelma 2019
Verkoston esite
Verkoston toimintakertomus 2018

Kokousmuistio KKO -pöytäkirja 27.11.2018

Edunvalvontakysely

KKO-ammatin tilanteen perusselvitys Varsinais-Suomen alueella liittyen JHL:n kampanjaan Pätkää vai pitkää? Sähköpostikysely lähetettiin alueen ohjaajille ja vastauksia saatiin 24 kunnasta yhteensä 137.

Edunvalvontakysely syksy 2018

Koulutuspiknik 15.9.2018

Laiva oli lastattu ihanilla ja osaavilla koulunkäynninohjaajilla. Ammattia koskevia asioita oli niin paljon, että olisi varmaan pitänyt tehdä uusi kierros Ahvenanmaalle ja takaisin. Etsittiin ammatin hyviä puolia tiimeissä, pohdittiin haastavan lapsen ja vanhemman kohtaamista, määräaikaisuuksia, epäpätevyysalennuksia, eduskuntavaaleja, työssäjaksamista.

Suuren suuri KIITOS koko runsaalle osanottajajoukolle koko verkoston puolesta tästä mahtavasta päivästä!

             

Koulunkäynnin ohjauksen verkosto seikkailupuistossa

KKO-verkosto oli Seikkiksen kesäkauden päättäjäisissä teemalla #STOPKOULUKIUSAAMISELLE. Perhetapahtumassa KKO-teltta veti puoleensa niin, että teltalla oli oikea hulina! Kehukivien maalaus oli hitti ja maalaajia välillä enemmän kuin tilaa. Myös ystävyysnauhoja punottiin ja helmiä pujoteltiin ahkerasti. Päivä oli siis täydellinen osuma.  Nyt on monta sataa aiheella varustettua kiveä lasten maalaamina sekä ystävännauhoja lähtenyt jopa ympäri maailmaa ja eri puolelle Suomea. Monet koulukiusaamista koskevat keskustelut on käyty vanhempien ja lasten kanssa. Kiinnostusta herätti kovasti.