Siirry sisältöön

JHL-aktiivi Iris Pitkäaho lähti tekemään Vapaiden valtakuntaa, koska hän haluaa kannustaa ihmisiä vaaliuurnille ensi keväänä

Vapaiden valtakunta -kampanjan tarkoituksena on nostaa eduskuntavaalien äänestysprosenttia ja saada työelämäkysymykset vaalikeskustelun keskiöön. JHL on lähtenyt tukemaan kampanjaa.

Vapaiden valtakunnan aktiivit haluavat, että jokaiselle on Suomessa riittävä toimeentulo ja mahdollisuus suunnitella elämää turvallisesti eteenpäin. Kampanja ajaa vapautta järjestäytyä, tehdä työehtosopimuksia ja vaikuttaa työelämän lakeihin.

JHL:n aktiivi Iris Pitkäaho on mukana tekemässä Vapaiden valtakuntaa.

– Olen huolissani niistä, jotka eivät koe omalla äänellään olevan merkitystä. Kyllä sillä on. Kampanjalla on hyvä mahdollisuus saada ihmisiä äänestämään.

Nykyhallitus on Iriksen mielestä tarjonnut työntekijöille lähinnä venymistä ja leikkauksia.

Veronalennukset ovat lyhytnäköistä politiikkaa.

– Lomarahaleikkaus ja työajanpidennys ovat lisänneet työaikaa ja samalla pienentäneet vuosiansioita. Veronalennukset ovat lyhytnäköistä politiikkaa. Verorahoilla maksetaan julkisen alan työntekijöiden palkat ja järjestetään julkiset palvelut.

Iriksen mielestä JHL:n jäsenten kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan Vapaiden valtakuntaan. Iris tekee kampanjatyötä kovalla vauhdilla.

– Olen käynyt eri tilaisuuksissa kertomassa kampanjasta, jutellut ihmisten kanssa ja pyytänyt tukijaksi ja aktiiviksi kampanjalle, tehnyt asiaa koskevia kirjoituksia kampanjan blogiin ja ay-lehtiin ja jakanut tietoa somen kautta.

Tukijaksi voi liittyä Vapaiden valtakunnan verkkosivuilla. Kampanja on avoinna kaikille yksityishenkilöille, yhdistyksille ja ammattiliitoille.

Myös ammattiosastoja on lähtenyt tukijaksi. Jos ammattiosastosi on kiinnostunut toimimaan Vapaiden valtakunnan puolesta, laita viestiä kampanja@vapaidenvaltakunta.fi  Ammattiliitoista kampanjaa tukevat JHL:n lisäksi Teollisuusliitto, PAM, Sähköliitto, AKT ja PAU.

Vapaiden valtakunta on herättänyt kiinnostusta myös sosiaalisessa mediassa.