Yhdistyksille ja aktiiveille

Ammattiliitto JHL:n yhdistykset toimivat jäsentensä työehtojen ja työolosuhteiden parantamiseksi, ja yhteiskunnallisten etujen ja oikeuksien edistämiseksi. Lisäksi yhdistykset järjestävät jäsenilleen vapaa-ajan tapahtumia ja koulutuksia. JHL tukee toimintaa tarjoamalla monia työkaluja tekemisen helpottamiseksi.

Ammattiliitto JHL rakentuu yhdistyksistä, edustajistosta, hallituksesta sekä keskus- ja aluetoimistoista. Yksittäiset henkilöt kuuluvat yhdistyksiin, ja yhdistykset ovat JHL:n jäseniä. Yhdistysten toimintaa JHL rahoittaa jäsenmaksupalautuksella. Se on 20 prosenttia liitolle maksetuista jäsenmaksuista.

Koska yhdistyksillä on lakisääteisiä velvoitteita, JHL tukee niiden täyttämistä erilaisilla ohjeilla ja mallipohjilla. Yhdistysten on helpompaa tehdä vaaditut asiat, kun valmiit pohjat ovat tarjolla.

JHL tarjoaa yhdistyksilleen paljon muitakin työkaluja, jotka auttavat toiminnassa, muun muassa

  • omaYhdistys-palvelun
  • ohjeita some-kanavien tekemiseen ja omien kotisivujen rakentamiseen
  • painopalvelun esimerkiksi oppaiden, logollisten kirjekuorien ja -papereiden sekä käyntikorttien tilaamiseen
  • JHL-SHOPin, josta yhdistykset voivat ostaa JHL-tuotteita tilaisuuksiinsa
  • aineistopankin.

Luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille liitto tarjoaa omia työkaluja, joista on hyötyä heidän työssään.

Oikeusavun hakemisen ohjeet ja tarvittavat lomakkeet löytyvät omaJHL:stä ja omaYhdistyksestä.

Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvää tietoa ja ohjeita löytyy sivulta työsuojelu ja -hyvinvointi.

Yhteistä tekemistä yhdistyksille? Tuo kollegat Tähtiammattilaispäiville lokakuussa!

Lokakuussa 2024 ammattiliittosi JHL järjestää Tampereella häikäisevän Tähtiammattilaiset-tapahtuman, joka kokoaa yhteen JHL-alojen tähdet! Luvassa huippupuhujia, kouluttautumista, ykkösluokan esiintyjiä ja hulppea iltagaala, hinta vain 50 euroa / päivä! Tapahtuma on vain JHL:n jäsenille.