Hoiva-avustajilla on tärkeä rooli hoivatyön arjessa
Tuttu ja luotettava hoiva-avustaja on tärkeä linkki hoitokodin yhteisössä. Mutta vaikka hoiva-avustajat voisivatkin toimia tuuraajana äkillisissä hoitajan poissaloissa, he eivät ole kuitenkaan ratkaisu alan sijais- ja työvoimapulaan.
Viime päivinä julkisuudessa on käyty kiivasta keskustelua hoiva-avustajien roolista työyhteisössä. Me JHL:ssä pidämme hoiva-avustajien työpanosta tärkeänä osana muuta hoito- ja hoivatyötä.
Aloitan kirjoitukseni kertomalla tarinan elävästä elämästäni. Hoivakodin arjesta, jota johdin ennen kuin siirryin edunvalvontatyöhön JHL:ään. Johtamani tehostetun palveluasumisyksikön koko oli suurehko. Sain hoitajilta paljon palautetta siitä, että aika työssä menee etenkin viikonloppuisin ylläpitosiivoukseen ja pyykkihuoltoon. Myös ruoan lämmittämisessä ja tarjoilussa tarvittiin ajoittain apua.
Tartuin välittömästi asiaan ja palkkasin hoiva-avustajan. Ajatuksena oli vapauttaa työaikaa suoraan asiakastyöhön ikääntyneiden kanssa. Tämä järjestely ei todellakaan tarkoittanut sitä, että hoitajien määrässä olisi nipistetty missään tapauksessa.
Mutta kuitenkin joskus tuli äkillisiä tilanteita, joihin ei kerta kaikkiaan saanut sijaisia äkillisten poissaolojen sattuessa. Näissä tilanteissa tuttu hoiva-avustaja oli työn ja arjen pelastus. Tämä asukkaille tuttu, heidän elämänrytminsä tunteva hoiva-avustaja, pystyi toimimaan vakituisen hoitajan työparina vuorossa, johon ei kerta kaikkiaan yllättävän tilanteen vuoksi ollut mahdollista saada sijaista.
Pistetäänpä vertailuun, kumpi arvotetaan hoitohenkilöstön mielestä arvokkaammaksi:
Se, että hoiva-avustaja, joka tuntee asiakkaat ja henkilökunnan toimii tilapäisesti sijaisena (mutta vain niissä tilanteissa, kun ei ole saatu muodollisesti pätevää sijaista).
Vai täysin asukkaille ja työntekijöille vieras henkilö, jolla ei ole mitään käsitystä yksikön toiminnasta tai asukkaista, ja jonka perehdyttäminen on työparille lähes työläämpää yksittäiseen vuoroon kuin että hoitaisi koko vuoron yksin.
Luulenpa, että aika moni valitsisi taloon kuuluvan tutun hoiva-avustajan.
Laitos- ja kotihoito ei onnistuisi ilman avustavaa henkilöstöä, joten hoiva-avustajien työpanos on tärkeä koko työyhteisölle. Hoiva-avustajan tehtävä rakentuu aivan omakseen ja työn painopiste ei ole hoivatyössä, vaan asiakkaiden arjen sujumiseen liittyvissä asioissa. Voimassa olevan laatusuosituksen mukaan hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi, hoiva-avustaja voidaan laskea henkilöstömitoitukseen siltä osin, kun hän osallistuu välittömään asiakastyöhön.
Hoiva-avustajat voivat siis vallan hienosti olla asiakkaiden arjessa ja olla osa työyhteisöä muistaen kuitenkin se, ettei hoiva-avustaja ikinä, eikä milloinkaan, korvaa koulutettua hoitohenkilökuntaa. Hoivan tarpeen kasvaessa niin kotihoidossa kuin asumispalveluyksiköissäkin, on ehdottomasti huomioitava se, että hoitotyöstä kantavat vastuun lähi- ja sairaanhoitajat, jotka ovat yksikön kivijalka.
Ruoka- ja puhtauspalveluiden tehtävät ovat töitä, jotka toimintayksikössä on joka tapauksessa olemassa ja jonkun ne täytyy hoitaa. Niin kunnallisten kuin yksityisesti toimivien palvelutalojen tulisi kustannusrakenteessaan varautua siihen, että toimintayksikössä on monenlaisia tehtäviä. Hoiva-avustajilla työn pääpainopiste on nimenomaan hoitotyötä tukevissa arjen askareissa. He eivät voi suorittaa tehtäviä, jotka ovat selkeää hoitotyötä. Hoiva-avustaja ei voi esimerkiksi toimia työvuoroissa itsenäisesti tai vastata lääkehoidosta.
Vaikka hoiva-alan työvoimapula on todellinen, olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei hoiva-avustaja ole ratkaisu hoitohenkilökunnasta olevaan työvoimapulaan. Hoiva-avustajalle on aina oma paikkansa hoivatyöympäristössä. Hoiva-avustajan koulutus ja työ voi kuitenkin toimia erinomaisena kimmokkeena alalle hakeutumiseen ja pätevöitymiseen aina hoitotyön erityisasiantuntijaksi asti.