Collective agreements
Ammattiliitto JHL:n tärkein tehtävä on toimia jäsentensä etujen valvojana työpaikoilla ja neuvotella heille työehdot.

Työehtosopimus eli tes on sopimus kyseisen alan työehdoista. Julkisilla aloilla solmitaan myös virkaehtosopimuksia. Nämä sopimukset takavaat JHL:n jäsenille lakia paremmat työehdot. Työ- ja virkaehtosopimuksissa päätetään esimerkiksi palkka, työaika, oikeus vuosilomaan ja sairausajan palkkaan sekä sovitaan erilaisista työelämän pelisäännöistä ja työntekijöiden oikeuksista, jotka vaikuttavat koko yhteiskuntaan.
Ammattiliitto JHL:n jäsenenä saat turvaa, tukea ja neuvoja erilaisissa työelämän tilanteissa.
Julkisten alojen virka- ja työehtosopimukset koskevat henkilöitä, jotka ovat töissä kunnissa, valtiolla tai kirkon alalla.
JHL:n solmimat yksityisten alojen työehtosopimukset määrittävät työehdot kunnallisissa ja valtion yhtiöissä sekä liikelaitoksissa, yhdistyksissä ja säätiöissä sekä muun muassa useissa sosiaalipalvelualan yrityksissä. Työnantajana voi olla myös yksityinen henkilö, kuten henkilökohtaisen avustajan työnantaja.
Työehtosopimukset aakkosjärjestyksessä
Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimus
Amatillisten aikuiskoulutuskeskusten tes 9.8.2022-31.3.2024
Avaintes
Avaintes 1.5.2022–30.4.2025, luvut 1–8, liite 1 vähimmäisperuspalkat sekä henkilöstön edustajien korvaukset
Avaintyönantajat Avainta ry:n jäsenyhteisöjä koskeva työehtosopimus tunnetaan lyhenteellä Avaintes. Työehtosopimusta sovelletaan Avaintan jäsenyhteisöjen palveluksessa oleviin työntekijöihin, jos työehtosopimuksessa ei määrätä toisin. Tässä yhteydessä toisin määrääminen tarkoittaa ala- ja talokohtaisia työehtosopimuksia.
Avaintesiä noudatetaan
- kuntien ja kuntayhtymien määräämisvallassa olevissa osakeyhtiöissä
- kuntien tai kuntayhtymien määräysvallassa olevissa säätiöissä
- muissa kuntien tai kuntayhtymien yhteisöissä tai säätiöissä
- yksityisillä palvelujentuottajilla.
Alan tyypillisimpiä työnantajia ovat ravitsemis-, puhtaus- ja kiinteistöpalveluja tarjoavat, kuntaomisteiset yhtiöt.
Aloja, joilla sopimusta noudatetaan
- sosiaali- ja terveydenhuolto
- opetus- ja sivistysala
- ravitsemis- ja puhtausala
- työvoiman vuokrausala
- satamat
- IT-yritykset
- toimistot.
Energia-alan työehtosopimukset
Työntekijöiden tes: Sähköalan tes–energia–ict–verkostot 1.4.2022–31.3.2024
Toimihenkilöiden tes: Energiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimus 1.3.2022 – 29.2.2024
Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut HY247 työehtosopimus
Tähän tulee tes-linkki
Henkilökohtaisten avustajien työehtosopimus
Henkilökohtaisten avustajien tes 9.5.2022–30.4.2023
Henkilökohtaisia avustajia koskevaa valtakunnallista työehtosopimusta noudatetaan pääasiallisesti silloin, kun avustajan työnantajana toimii vammainen avun käyttäjä itse tai hänen edustajansa ja hän on järjestäytynyt Heta-liittoon.
Työehtosopimusta ei noudateta
- palveluasumisyksiköiden tai vastaavien palveluasumista tuottavien organisaatioiden palveluksessa oleviin avustajiin
- kuntien palveluksessa oleviin avustajiin
- niihin työsuhteisiin, joihin sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, Avaintesiä tai kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta KVTESiä.
- Työnantajana toimii joku muu henkilö kuin vammainen itse, ja vammaiselle on myönnetty korvaus henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta muun, kuin vammaispalvelulain perusteella.
- Kun työnantaja, joka on vammainen tai joku muu henkilö, vastaa itse henkilökohtaisen avustajan palkkauksesta aiheutuvista kustannuksista.
JHL:n ja Hetan asiantuntijat ovat julkaiseet Heta-tesin työaikaoppaan. Oppaassa kerrotaan työajan järjestämisestä ja siihen vaikuttavista asioista, työaikasuunnittelusta sekä työvuoroluettelon tekemisen periaatteista ja vaihtoehdoista.
Kansallisgallerian työehtosopimus
Kansallisgallerian tes 21.4.2022–31.3.2024
Kansallisgallerian palkkataulukot 1.6.2022 alkaen
Kirkon virka- ja työehtosopimus KirVESTES
Kirkon virka- ja työehtosopimus 1.3.2022–29.2.2024
Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES
Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES 1.5.2022–30.4.2025. Sopimus sisältää myös viisivuotisen palkkaohjelman. (linkki KT:n sivuille)
Omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien palvelussuhteen ehdot (KVTES-liite 12) (linkki KT:n sivuille)
Uuden sopimuksen myötä perhepäivähoitajat siirtyviät lokakuussa 2022 kuukausipalkalle. Katso video, mitä tapahtuu ja milloin.
KVTESin sopimuskirjat voit tilata sähköisesti Kuntatyönantajat KT:n verkkokaupasta.
Kunta- ja hyvinvointialueiden työnantajat KT yleiskirjeissä on ajankohtaista tietoa sopimuksista ja työmarkkina-asioista. Tässä linkki KT:n yleiskirjeisiin.
Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS
Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS 1.5.2022–30.4.2025
Kunnallinen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus TTES
Kunnallinen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus TTES 1.5.2022–30.4.2025 (KT:n sivuilla)
Merimiespalvelutoimiston työehtosopimus
Merimiespalvelutoimiston työehtosopimus 1.3.2022–28.2.2023
Meritaidon työehtosopimukset
Tähän työntekijöiden ja toimihenkilöiden tessit
Metsähallituksen työehtosopimus
Tähän tes
Neuvonta-alan runkosopimus
tähän tes-linkki
Palvelutyönantajat Paltan työehtosopimus
Tähän EPA-tes
Yritys- ja talokohtaiset työehtosopimukset
Airpro
Campusta
Cleanosol
Finavia
Finnvera
Lauttaliikenne (lossit)
Raskone
Satama-ala
Rautatiealan työehtosopimus
Rautatiealan tes
Kaupunkiraideliikenteen tes 1.3.2022–29.2.2024
Tähän linkit palkkaliitteisiin
Seure työehtosopimus
Seure-tes
SOTE-sopimus
SOTE-sopimus on voimassa 1.5.2022–30.4.2025 ja se sisältää myös viisivuotisen palkkaohjelman. Sopimus koskee sinua, jos teet sosiaali- tai terveydenhuollon töitä kunnassa tai kuntayhtymässä, ja siirryt vuoden 2023 alussa hyvinvointialueiden alaisuuteen.
Tutustu tarkemmin sopimuksen sisältöön. Diasarjassa esitellään SOTE-sopimuksen tärkeimmät muutokset.
Terveyspalvelualan työehtosopimus
Yksityisen terveyspalvelualan tes
Työkeskusten ja sosiaalisten yritysten työehtosopimus
Työterveyslaitoksen työehtosopimus
Työväenperinnelaitos
tes-linkki
Urheilujärjestöjen työehtosopimus
Urheilujärjestöjen tes
Urheiluseurojen liityntäpöytäkirja
Valtion virka- ja työehtosopimus
Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus 1.3.2022–29.2.2024
- Verovapaat matkakustannusten korvaukset 2023 (vero.fi)
- Hallinnonalan neuvotteluviranomaiset (vm.fi)
- Hallinnonalan virka- ja työehtosopimusasiakirjat (tutkihallintoa.fi)
- Määräys tilastoyhteistyöstä (vm.fi)
- Valtion matkustussääntö 2020 (vm.fi)
- VM:n ohjeet, määräykset, suositukset (vm.fi)
Yksityisen opetusalan työehtosopimus
Yksityisen opetusalan tes 9.8.2022–31.3.2024
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus 1.5.2022–30.4.2024
Kaksivuotinen yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus on voimassa 1.5.2022–30.4.2024. Sitä noudatetaan Hyvinvointiala HALIn jäsenyritysten palveluksessa oleviin sosiaalialan palveluyksiköissä työskenteleviin työntekijöihin.
JHL:n luottamusmies on tukenasi
Työpaikkasi järjestäytyneillä työntekijöillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies ja varaluottamusmies toimimaan asioissa, jotka koskevat työehtosopimuksen tulkintaa tai muita työsuhteeseen liittyviä kysymyksiä. JHL:n jäseniä edustaa JHL:n luottamusmies.
Luottamusmies neuvottelee paikalliset sopimukset, mm. paikallisesti jaettavat palkankorotukset. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että jokaisella työpaikalla on JHL:n luottamusmies.
Luottamusmies tuntee työehtosopimuksen ja on kaikissa kysymyksissä tukenasi. Kysy aina ensin apua luottamusmieheltä. Jos työpaikallasi ei ole luottamusmiestä, ota yhteyttä aluetoimistoosi.
Yliopistojen työehtosopimus
Yliopistojen tes 8.4.-31.3.2024 (sivista.fi)
Yliopistojen palkkataulukot (sivista.fi)