Siirry sisältöön

Suomi lämpenee ja se muuttaa myös työelämää

– Jorma Peussa

Ilmastonmuutoksen torjuminen on noussut ammattiliittojen agendalle. Jäsenistö odottaa liitoltaan sekä näkemyksiä että konkretiaa, esimerkiksi lainsäädäntöön vaikuttamista tai käytännön vinkkejä työpaikoille.

Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa hoidetaan kesäisin punkeista ja sinilevästä sairastuneita. Nämä eliöt ovat kotiutuneet Suomeen entistä paremmin, koska kelit ovat lämmenneet. Tässä näemme, miten ilmastonmuutos on vaikuttanut terveydenhoitoalan töihin käytännössä.

Bussien ja ratikoiden ohjaamot ovat helteellä kuumia paikkoja. Pelastuslaitoksilla on kuumina kesinä enemmän töitä. Liiallinen kuivuus tai liiat sateet tuovat isoja ongelmia vesi- ja viemärilaitoksille. Nämäkin asiat riippuvat siitä, miten paljon ilmasto meillä lämpenee.

Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa työskentelevät juttelevat lasten kanssa lähiruuasta ja kierrätyksestä. Moni pikkuinen haluaa tietää, miksi Suomeen tuodaan pakastettua kalaa Thaimaasta, kun ihan hyvin voisimme päiväkodissa syödä kotikunnan järvestä pyydystettyjä ahvenia.

Jäsentemme työ muuttuu koko ajan ja monesta syystä. Yleensä puhutaan eniten uudesta teknologiasta, ja siitä, millä tavalla vanhoja tehtäviä häviää, ja uusia tulee tilalle. Ilmastonmuutosta ei aina muisteta mainita, kun mietitään mikä muuttaa töidemme sisältöä.

Voimme kuitenkin jo varmuudella sanoa, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehdyt poliittiset päätökset vaikuttavat monella tavalla Suomen työelämään ja työtehtävien sisältöihin. Jos lainsäädännöllä päätetään luopua hiilen poltosta, se on iso asia hiilivoimalan työntekijälle. On suuri vaara, että koko työpaikka menee alta. Tai jos hyvin käy, energialaitoksella siirrytään kokonaan toiseen tekniikkaan.

Vanhoille työntekijöille työn muutokset tarkoittavat uusien asioiden ja taitojen opettelua. Silloin nousee kysymys, miten työnantaja järjestää koulutuksen ja millaisilla ehdoilla uutta työtä lähdetään tekemään.

Tähän ongelmaan on jo herätty suomalaisissa ammattiliitoissa ja muualla maailmassa. Puhutaan oikeudenmukaisesta tai reilusta siirtymästä. Liitot vaativat, että uusiin ilmastoystävällisiin työmenetelmiin ja työtapoihin siirrytään sillä tavalla, että työntekijöiden asemaa ei heikennetä  ja että uusia tehtäviä varten järjestetään kunnollinen koulutus.

JHL kyseli syksyllä jäsentensä tunnelmia tulevan talven neuvottelukierroksesta. Vastauksissa nousi esiin myös ilmastonmuutos. Jäsenemme kertoivat heidän työpaikkojensa kierrätysideoista, hävikin vähentämisestä ja energiatehokkuudesta.

Liittomme käynnistää lähiaikoina laajan kartoituksen siitä, miten ilmastonmuutos ja sen hillintä vaikuttavat jäsentemme työhön. Tätä varten selvitetään mitä työpaikoilla ja eri toimialoilla käytännössä tapahtuu.

Kun kartoitus on tehty, osaamme paremmin sanoa, muuttuuko työn määrä, ja miten työtehtävät  ja työolosuhteet muuttuvat. Tämä myös kirkastaa kokonaiskuvaa esimerkiksi siitä, millainen on jatkossa liittomme rooli edunvalvojana sekä ympäristötiedon välittäjänä jäsenistölle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*