Siirry sisältöön

Suomen juhlavuosi alkoi – työttömille jäätävä paketti 

– Teija Asara-Laaksonen

Vuoden 2017 ensimmäisenä sunnuntaina hallitus tarjosi jäätävän paketin työttömille ja lähes kaikille sosiaaliturvaa tarvitseville. Kaikki kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet pienenivät 0,85 %.

Tehty leikkaus pienentää ansiopäivärahan perusosaa, ansio-osaa ja lapsikorotuksia sekä vammaisetuuksia, peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Lisäksi lapsilisien indeksisidonnaisuus poistettiin samalla, kun niiden määrää pienennettiin. Yleisen asumistuen omavastuuta kiristettiin ja Kelan lääkekorvauksia leikattiin mm. diabeteslääkkeiden osalta.

Kaikki nämä heikennykset tapahtuvat tilanteessa, jossa olisi pitänyt elvyttää ja parantaa työllisyyttä lisäämällä välttämättömiä julkisia investointeja, panostamalla koulutukseen ja tuotekehitykseen sekä kehittämällä mm. itsensä työllistäjien työttömyysturvaa. Mutta ei – hallitus päätti aivan toisin.

Kuin sinetiksi epäoikeudenmukaisille kylmille ratkaisuilleen hallitus päätti lyhentää työttömyyspäivärahan kestoa sadalla päivällä (työhistoriasta riippuen joko 400 päivään tai 300 päivään). Leikkaus koskee kaikkia muita paitsi heitä, jotka ovat ehtineet täyttää 58 vuotta siihen mennessä, kun työssäoloehto täyttyy ja jotka ovat olleet työssä vähintään 5 vuotta viimeisen 20 vuoden aikana.

Lisäksi hallitus päätti pidentää työttömyyspäivärahan omavastuuaikaa 5 päivästä 7 päivään ja mahdollistaa karenssin (korvaukseton aika) asettamisen myös sellaisesta palvelun laiminlyönnistä, josta ei ole sovittu TE-toimiston kanssa tehtävässä työllistymissuunnitelmassa.

Näiden suunnitelmien ohella työttömälle asetetaan 90 päivän karenssi, jos hän kieltäytyy työstä, johon hänet on valittu. Karenssi alkaa 30 päivän kuluttua työstä kieltäytymisestä.

Erityisen surullista on, että aktiivisuudesta rangaistaan, vaikka siitä pitäisi palkita. Heikennykset osuvat pahimmin kaikista aktiivisimpiin päivärahan saajiin. Nyt suurimmat tulonmenetykset syntyvät juuri aktiivisuuden perusteella.

Korotettua ansio-osaa saavien tulot putosivat huomattavasti heti vuodenvaihteessa, kun ansiopäivärahan laskennassa käytettävät prosentit putosivat. Esimerkiksi, jos työttömyyttä edeltänyt kuukausipalkka on ollut noin 2000 €, saa päivärahaa tammikuussa 2017 noin 40 euroa vähemmän kuin vuonna 2016.

Hallitus on myös päättänyt karsia kulukorvauksia. Lakimuutoksen mukaan omaehtoisiin koulutuksiin ei makseta enää lainkaan kulukorvausta. Aiemmin kulukorvaus oli 9 euroa päivässä. Heikennys leikkaa jäsenen nettotuloja noin 200 euroa kuukaudessa sen päälle mitä korotettu ansio-osa ja päivärahan taso pienenevät.

On selvää, että nämä leikkaukset heikentävät eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevien pienituloisten ihmisten ja lapsiperheiden toimeentuloa. Ja mikä kummallista – aktiivisuudesta rangaistaan.

Porvarihallituksen leikkaukset ovat kohtuuttomia ja epäoikeudenmukaisia. Nyt olisi tarvittu aivan toisenlaisia lääkkeitä. Vaihtoehtolääkkeitä kyllä olisi.

Kommentit

  1. Miksi liitot eivät reagoineet näihin heikennyksiin mitenkään? Vähempäänkin on joskus reagoitu voimakkaastikkin.

    • Heikennykset ovat maan hallituksen yksipuolisia toimenpiteitä, joita ei liitto eikä SAK ole hyväksynyt. Hallituksen leikkauslista on pitkä, siihen kuuluu myös mm. ammatilliseen koulutukseen toteutettava lähes 200 miljoonan leikkaus, jota olemme vastustaneet.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*