Siirry sisältöön

Lyhennetty työaika on jo täällä – haasteena turvattu toimeentulo

– Päivi Niemi-Laine

Julkisuudessa esillä ollut lyhennetty työaika on monille työntekijöille jo arkipäivää, tosin ei vapaaehtoisesti. Osa työnantajista ei anna täysiä työtunteja edes pyydettäessä, sillä syynä on työnantajavelvoitteiden välttäminen. Tämän vuoksi moni työntekijä menettää vakituisen työn tarjoamat edut.

Suomen pääministeri Sanna Marin on nostanut julkiseen keskusteluun lyhennetyn työajan. Hyvä, että pääministerillä on rohkeutta tarttua tähän aiheeseen, joka ei ole uusi, mutta ajankohtainen kyllä.

Työelämän pirstaloituminen ja digiajan läpilyönti haastavat työelämän ja kahdeksan tunnin työpäivät. Kiinteät työajat alkavat olla luksusta mobiiliajassa. Moni työnantaja laulaa samaa laulua lyhyemmästä työajasta kokoaikaisen työn korvauksille. Todellisuudessa moni työnantaja on jäänyt telineisiin, vaikka työajan lyhentyminen on jo totta.

Työelämän pirstaloituminen on lyhentänyt monen työaikaa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla työskentelevillä on ollut suuria haasteita saada työtunnit työsopimuksiin. Tarjolla on osa-aikatyötä, nollasopimuksia ja runkosopimuksia. Tilanne on hyvin erikoinen, sillä juuri näillä aloilla on myös työvoimapulaa. Ilmiö näkyy erityisesti kotiin vietävissä yksityisissä palveluissa. Ongelmallista on myös näissä tehtävissä se, että työpäivään saattaa sisältyä useita käyntejä monen eri asiakkaan luona.

Esimerkiksi henkilökohtaisilla avustajilla elanto tulee usein monen työnantajan kautta. Työtunteja kerrytetään useissa työsuhteissa, jotta työllä voi tulla toimeen. Täysi työaika yhdelle työnantajalle on todella harvinaista. Työnantajia tai asiakaskäyntejä saattaa olla kuusi tai enemmäkin päivässä. Jos on monta työnantajaa ja jokaiselle näistä liian vähän tunteja, silloin ei esimerkiksi vuosiloma kerry, vaikka työpäivä olisikin yhteenlaskettunakin käytännössä täysi.

Kun työpäivästä osa kuluu matkoihin asiakkaiden välillä, työntekijä on työhön sidoksissa, mutta ei saa koko ajalta rahaa. Työhön sidonnaisuusaika on siis pidentynyt, mutta työtunnit eivät.

Työntekijälle tarjotaan härskisti nollatunteja ja runkosopimuksia, eikä työnantajalla ei ole välttämättä aikomustakaan tarjota kokoaikaista työtä. Syynä on se, tällä estetään työntekijää pääsemästä kiinni työnantajan tarjoamien etujen, kuten työterveyshuollon tai lounastuen, piiriin.

Minua on tässä työajan lyhentämisessä ihmetyttänyt juuri se, miten osa työnantajista heittäytyy tietämättömiksi lyhennetystä työajasta siitä huolimatta, että he toteuttavat ilmiötä työelämän arjessa?

En kuitenkaan kiistä sitä, että esimerkiksi opiskelijoille osa-aikatyö voi sopia hyvin. Tämä tosin saattaa luoda työnantajalle käsityksen siitä, että työntekijät eivät haluaisi lisätunteja, vaikka koko ajan yhteiskunnassamme onkin yhä enemmän niitä oman alansa ammattilaisia, jotka vastentahtoisesti joutuvat tyytymään vajaisiin työtuhteihin. Tarvittaessa töihin kutsuttava ammattilainen joutuu kuitenkin usein tyytymään tilanteeseen, koska hän saattaa pelkää leimautuvansa hankalaksi työntekijäksi ja menettävänsä vähäisetkin työtuntinsa.

Kun työnantaja ei pidä huolta tarkoituksella lyhennetyn työajan toimeentulosta, vastaan tulee yhteiskunta, joka maksaa erilaisina tukina pienen palkan kohtuullistamista.

Kansainväliset kasvottomat omistajat saattavat ulkoistaa oman yrittäjävastuunsa työntekijöille. Esimerkiksi osa alustayhtiöistä tekee voittonsa orjuuttamalla työntekijöitä tekemään töitä alipalkkauksella. Tähän olemme ottaneet kantaa JHL:ssä myös aiemmin.

Ei ole kestävää, mikäli vastentahtoisesti vajaata päivää tekevien työntekijöiden on itse kannettava rahallinen vastuu omien eläkkeiden kertymisestä ja työterveydenhuollosta. Loppujen lopuksi me veronmaksajat maksamme työnantajan luoman lyhennetyn työajan.

Keskustelun avaus lyhyemmistä työajoista positiivisella ajatuksella on merkittävää, jotta Suomi voi pitää hyvinvointiyhteiskunnasta kiinni. On siirryttävä aikaan, jossa aidosti etsimme ratkaisua työn jakamiseen.

Kun toisissa tehtävissä työskennellään vajailla tunneilla, toisilla ammattilaisilla on taas

liikaa töitä, koska töitä tehdään alimiehityksellä. Sairastavuus kasvaa tällaisella mallilla ja työn tuottavuus heikkenee. Ihminen ei ole kone.

On myös muistettava, että korona on vauhdittanut digiaikaa, mikä taas on muuttanut työn tekemisen tapaa monella tavalla. Työhön saattaa sisältyä uusia prosesseja, kuten potilastietojen ja tilausten päivittämistä erilaisiin sähköisiin järjestelmiin. Tämä vaatii jatkuvasti uutta osaamista ja osaamisen päivittämistä.

Haastan työnantajat ja kansainväliset yritykset aitoon keskusteluun työn riittävyydestä oikeudenmukaisesti jakamisesta nyt ja tässä. Olisiko vihdoin aika panostaa työntekijöiden hyvinvointiin ja toimeentuloon, jolloin yritystenkin tuottavuus ja tulos kasvaa?

Työn osa-aikaistumiselta ei ole mikään sektori turvassa, sillä työelämä pirstailoituu. Tarvittaessa töihin tulevat työntekijät, nollasopimuksilla työskentelevät sekä itsensä työllistäjät ovat yhä kiinteämpi osa työelämäämme. Näillä sopimuksilla korvataan usein myös määräaikaisia töitä, joissa työntekijällä olisi kuitenkin mahdollisuus päästä kiinni työsuhde-etuihin.

Pidän tärkeänä, että työajan lyhentämistä pohditaan perinpohjaisesti. Kaikki asiaan liittyvät seikat on huomioitava tarkoin, jotta ei tule mahdollisia negatiivisia vaikutuksia kenenkään ansioihin.

Työaika on jo lyhentynyt. Tehdään siitä oikeudenmukaista yhdessä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*