Siirry sisältöön

Kiky syntyi – Suomi nousuun?

– Kristian Karrasch

Monipolvinen ja palkansaajanäkökulmasta tuskallinen prosessi kilpailukykysopimuksen (”kiky”) aikaansaamiseksi saavutti päätepisteensä perjantaina 10. kesäkuuta, kun Metalliliiton valtuustokin hyväksyi sen mukaiset ratkaisut. Sopimus kattaa nyt riittävällä laajuudella Suomen työmarkkinat. Kuten moneen kertaan on todettu, palkansaajat tekivät ennenäkemättömän suuren vastaantulon myöntymällä työehtojen heikentämiseen. Erityisen suuren uhrauksen tekivät lomarahan leikkauksen muodossa julkisen sektorin palkansaajat.

Raskasta ratkaisussa on työehtojen heikentämisen lisäksi sen tausta ja pakottamisen henki, josta kirjoitin aiemmassa blogissani. Sellaisen sopimuksen tekeminen, jonka tehoon ei usko, ottaa äärimmäisen koville. Jonkinlainen positiivinen tulos on toki se, että sopimuksen vaihtoehtona olleet työelämän ”pakkolait” poistuivat lopullisesti pelipöydältä. Hallitusohjelmassa listattu ehdollinen leikkauslista niin ikään peruuntui. Hallitus myöntyi myös veronalennuksiin, joiden lopullinen suuruus ja kohdentuminen eri tuloluokkiin lienee vielä jonkin aikaa valinkauhassa. Julkisen alan työntekijöille veronalennukset ovat toisaalta ristiriitainen asia. Ostovoiman tukemisen kannalta ne ovat myönteinen ele, mutta suuret veronalennukset näkyvät helposti taloudellisena ahdinkona julkisen alan työpaikoilla.

Mitä entistä pidempää työpäivää puurtavilla palkansaajilla on nyt lupa odottaa?

Elinkeinoelämä on koko sopimusprosessin ajan huutanut, että työpaikkojen syntyminen on kiinni työn hinnasta. Kilpailukykysopimuksen työllisyysvaikutuksista on maalattu yltiöpositiivisia, kymmeniin tuhansiin nousevia lupauksia. Usko siihen, että työn halpuuttaminen johtaa suomalaisten tuotteiden menekin nousuun on kova. Palkansaajilla on nyt siis lupa odottaa, että nykyisin raskaan työtaakan alla sinnittelevän työntekijän rinnalle palkataan työtä kipeästi tarvitsevia työttömiä.

Julkisen sektorin työpaikoilla saattaa kyllä käydä päinvastoin. Julkisten palvelujen menekki ei muutu siitä mihinkään, että työn hinta työtuntia kohti laskee. Niiden kysyntään vaikuttavat tyystin muut tekijät. Sen sijaan työajan pidentäminen tullee aiheuttamaan jopa työpaikkojen vähentämistä. Esimerkiksi valtiovarainministeriö on jo laskenut, että valtion virastojen 73 000 työntekijästä voitaisiin vähentää ”kikyn” 6 minuutin työpäivän pidennyksellä teoriassa noin 1 500 henkilöä. Kuntapalveluissa laskennalliset vaikutuksen ovat todennäköisesti moninkertaiset. Tämä näkökulma on sivuutettu tyystin julkisessa keskustelussa.

Elinkeinoelämältä odotetaan tietysti nyt myös pidättyvyyttä johdon palkitsemisessa ja osinkopolitiikassa. Kun palkansaajilta odotetaan eduistaan tinkimistä, on samaa lupa edellyttää myös yritysten johdolta ja omistajilta. Nyt olisi myös vihdoin aika kiinnittää huomiota myös aitoon tuottavuuden kehittämiseen ja joustaviin työjärjestelyihin, joista hyötyvät sekä työnantaja, että työntekijät.

Entä odotuksemme maan hallitukselle? Voimme perustellusti edellyttää, että hallitus lopettaa työntekijöiden ja työttömien aseman heikentämiseen kohdistuvat yksipuoliset lainsäädäntötoimet. Kuten kilpailukykysopimukseen on kirjattu, sen osapuolet edellyttävät paluuta työlainsäädäntöhankkeiden (aitoon) kolmikantaiseen valmisteluun. Sanelun on loputtava. Hallitukselta odotetaan myös tulevaisuuteen katsovia toimia ja panostuksia, jotka tukevat suomalaisen työn, tuotteiden ja tuotekehityksen menestymistä. Julkisen sektorin osalta pitää olla lähtökohtana, ettei hallitus omilla toimillaan heikennä julkisten työnantajien työllistämisedellytyksiä.

Mikäli näihin odotuksiin ei kohtuudella löydy vastakaikua, lienee turha odottaa palkansaajien tarttuvan talkooharavoihin toista kertaa. Yhteenvetona tästä ”kiky-projektista” voi lopuksi todeta, että todennäköisesti maan hallitus henkäisi perjantaina syvään, kun konflikti ay-liikkeen kanssa näyttää tällä erää päättyneen ainakin jonkinlaiseen välirauhaan. Hallituksen vuoden kestäneen onnettoman työmarkkinoiden korpivaelluksen jälkeen siteeraan Tuntemattoman sotilaan Honkajokea: ”Varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn”.

 

Kommentit

  1. Julkiselta puolelta pitäisi poistaa vaikka kuinka monta työpaikkaa. Meno täällä on aivan uskomattoman löysää ja rentoa.

    • Vaihtelua työtahdissa varmasti on, mutta kokonaisuutena eurooppalaisessa tarkastelussa suomalainen julkinen sektori on tehossaan kärkeä. Pointtini olikin nostaa asia työllisyystavoitenäkökulmasta. Yhteiskunta säästää VM:n laskelmien mukaan vain 30% julkisen työnantajan irtisanoessa henkilöstöä (jos nämä jäävät työttömäksi).

  2. Juuri näin. Työttömyys lisääntynee julkisen sektorin vähentäessä vähitellen porukkaa. Sitähän tehdään jo nyt. Kun kaksi jää eläkkeelle, vain yksi palkataan tilalle. Mihin kummaan hävisi se suurten ikäluokkien eläköitymiseen aiheuttama työvoimavaje? Hui, hai! Vajetta ei synny, kun paikkoja ei panna auki! Ja epäoikeudenmukainen lomarahan leikkaaminen ei unohdu.

    • Valitettavasti pienemmissä kunnissa tilanne on jo se, kun kaksi jää eläkkeelle, niin ketään ei palkata tilalle, vaan tehtävät jaetaan – ellei kyse ole sellaisesta virasta tai toimesta, johon laki velvoittaa erillisen henkilön. Moni työntekijä sinnittelee jo jaksamisen äärirajoilla ja olen nähnyt liian monta työuupumuksen kourissa hoipertelevaa, jolle todetaan, että pitää olla tyytyväinen, että on työpaikka.

      Kunnallisessa päätöksenteossa tuijotetaan numeroita ja unohdetaan se, että julkishallinnossakin työn tekemisseen menee aikaa. Vaikka tekniikka kehittyy ja nopeutuu, niin ihmisen fysiikalla on melkolailla samat rajoitteet kuin kivikaudella.

      Suuret ikäluokat ovat jo siirtyneet eläkkeelle. Se työvoimapula näkyy siinä, että julkishallinnossa jo nyt alkaa näkyä viivästymisiä töissä, inhimillisiä virheitä, tyytymättömiä työntekijöitä kun työt pitää tehdä tyylillä ”kyllä tämä välttää”, eikä siten että voisi tehdä parhaansa ja kehittää työtään sekä ammattitaitoaan.

      Henkilöstösäästöt, suurtyöttömyyden pahentaminen, kansalaisten ostovoiman heikentäminen tai esim. koulutusleikkaukset eivät nosta tätä kansantaloutta kasvuun. Kasvua tulee vain, jos yritykset investoivat yhdessä julkisen sektorin kanssa ajatellen pitkän aikavälin kasvua, panostavat tuotekehitykseen ja aloihin, joilla tulevat sukupolvet voivat rakentaa yhteiskuntaa. Nyt ei oteta riskejä, jotka saattaisivat vaarantaa tuotto-odotuksen vuosineljänneksellä, mutta kasvattaisivat kansantaloutta pitkällä aikavälillä ja toisivat hyvinvointia koko kansakunnalle.

  3. Joko viime syksyn jäsenryntäyksen tulokset on nollattu? Pettymys huokuu ihmisistä ja erouhkauksia satelee joka puolelta. Kaikki tässä kirjoituksessa esitetty on totisinta totta, hämmästyttää vain, miksi koko kilpailukyykytyssopimus sitten tehtiin? Hallituskin näyttää sitoutuneen vain välirauhaan. Kerrankin oli tilanne, jossa väkeä sai pidätellä lakkohaluissaan. Hallitus pääsi tavoitteisiinsa eli onnistui kiristämään ammattiyhdistysliikkeen talouspolitiikkansa takuumieheksi.

    Usko on lujilla, mutta vihoviimeinen teko nyt on erota liitosta – juuri sitä hallitus ja työnteettäjät haluavatkin!

    • Hyviä vaihtoehtoja tässä ei ole. Pohdin edellisessä blogissani (”kun politiikka hyökkäsi työmarkkinoille”) tätä valinnan vaikeutta. En olisi niin varma tuosta taistelutahdosta laajemmassa mitassa. Aika hyvin ”talkoohenki” oli juurtunut julkisuudessa ja myös jäsenkuntaan. Liiton edustajisto päätyi kannattamaan linjaa, jossa pidetään ”puheoikeus” työehtosopimuksiin ja annetaan hallitukselle vielä mahdollisuus palata kolmikantaan. Jää nähtäväksi onko välirauha vai mikä tilanne jatkossa. Eripuran syntyminen liittojen sisälle on musiikkia työnantajaleirin korville, sikäli nämä eroamispuheet on hiukan ristiriitaisia, vaikka ymmärränkin mistä ne pumpuavat.

      • Eräs keino varmistaa jäsenistön mielipiteet olisi ollut jäsenäänestys, eikö totta?

  4. Pakkolakien poisjäännistä on turha lohtua hakea, sillä hallitus itsekin on ehtinyt myöntämään niiden osoittautuneen perustuslaillisesti mahdottomiksi toteuttaa.

    Miksi, oi miksi palkansaajajärjestöt menitte päästämään läpi sopimuksen, joka leikkaa ennestään pieniä palkkoja, lisää työttömyyttä ja heikentää ostovoimaa sekä pienentää verokertymää? Yhtäkään syvempää tarkastelua kestävää argumenttia en tämän selitykseksi ole nähnyt.

    Myikö ay-liike nyt uskottavuutensa isojen herrojen painostuksen edessä?

    • Tarkkaan ottaen perustuslailliset ongelmat olisivat mahdollisesti tulleet eteen joidenkin paketin osien kohdalla, ei suinkaan kaikkien.
      Melko kattavasti liittojen päättäjät (meillä edustajisto) arvioi, että on parempi pitää sopiminen omissa käsissä, vaikka se kunnian (ja lompakonkin) päälle ottaa.

      • ”Varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn”. Jos tässä joku löi päänsä mäntyyn niin eivät ainakaan ”Suomen herrat”. EK ja hallituksen porvarit veivät tyylipuhtaasti ja vaivattomasti koko ottelun – ennen kuin se edes alkoi. George Orwel kirjoitti. ”Yleisen petoksen aikana totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko.”. Monta näkökulmaa jäi puhumatta kun keskustelut käytiin kabineteissa. Kilpailijamaissa palkat nousee, Suomen vaisu talouskasvu on johtunut kotimarkkinoiden kysynnästä ja sitä on pitänyt yllä olematon inflaatio vastoin EKP:n tavoitetta, verotus kiristyy kun vastuita siirrettiin sivukuluista työnantajilta työntekijöille ym ym ja lopuksi jotain vielä pahempaa olisi tullut jos ..jos… ja jos. Maailman järjestäytynein palkansaajaliike katsoi tässä harvinaisen hyvin vastapuolen kortit ja asioista keskusteltiin laajasti aivan oikeilla nimillä, niinkö? No, itsehän suomalaiset herransa ja rouvansa ovat valinneet niin parlamenttiin kuin kansalaisjärjestöihinsä toisin kuin pääoman esikuntiin.

  5. Julkisella puolella olis kiinnitettävä huomio osaamiseen ei sopivuuteen, yhä edelleen kikkaillaan keski ja yläportaalla ihmisille joilla ei ole ammattitaitoa mitä ihmeellisimpiä uusia työpaikkoja.
    Itse olen työsuojeluaktiivi ja täytyy sanoa että tällä kohta 35 vuoden työkokemuksella jaksan yhä hämmästellä tätä osaamattomuutta ja saamattomuutta ylemmillä portailla.
    Se vaikuttaa aivan suoraan työn suorittajiin ja työn tekemiseen,tätä en ole koskaan ymmärtänyt,miksi ei meille saada tai valita ammattilaisia tärkeille paikoille

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*