Siirry sisältöön

Kauan eläköön maakunta!

– Minna Salminen

Keskustan pitkäaikainen haave maakuntien Suomesta on toteutumassa. Vai onko? Hallituskumppani kokoomuksesta kuuluu kummia. Uhkaako vasta viime marraskuussa solmittu sopu maakunnista ja sote-uudistuksesta taas kerran muuttua tai kaatua, kun asiaa on mietitty uudelleen? Onko 18 maakunnan, 15 sote-alueen, 12 päivystysalueen ja 5 yliopistollisen sairaalan ympärille rakennettu malli sittenkään tehokas? 500 lausunnonantajan joukossakin riitti epäilystä rakennetta kohtaan. Vastuksen verho heiluu myös perustuslakivaliokunnan ovella.

Mikään maakunta ei ole vapaaehtoisesti ilmoittautunut järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujaan toisen maakunnan kanssa. Toisaalta myös päätösvaltaa tai paremminkin sen puutetta on hämmästelty. Mistä ovat vastuussa niiden maakuntien päättäjät, joilla ei ole oikeutta järjestää sote-palveluja? Ja toisaalta: kuka tai mikä taho päättää sote-palveluista yhteisillä maakuntapinnoilla? Ei ole taidettu miettiä loppuun asti.

Hallitus siis päätti lopullisesti viime marraskuussa sote-uudistuksen vanavedessä tehtävästä laajasta itsehallintoalueuudistuksesta. Keskustan puheenjohtaja pääministeri Juha Sipilä uhkasi hallituskumppaneita jopa hallituksensa hajottamisella, jos itsehallintoalueista ei päästä sopuun. Sopu kesti joulun yli ja jo tammikuussa ministeri Vehviläinen päätti, että uudistus on nyt maakuntauudistus. Hallitus vahvisti valitun linjan helmikuun alussa. Pitkään ja hartaasti keitetty sotesoppa kiehui yli ja jäljelle jäikin maakuntauudistus. Palattiinko nyt alkupisteeseen, eli läänit takaisin?

Kokoomuksessa maakuntasoppa on alkanut maistua pahalta. Myös muualta kuuluu soraääniä. Sote-palvelut haluttaisiin ehkä järjestää isommilla alueilla, mielellään vain viidellä. Tai entä jos sosiaalipalvelut järjestettäisiinkin kunnissa ja terveydenhuolto sote-alueilla? Tai jos perustason sosiaali- ja terveydenhuolto jäisi kuntiin ja erityistasoinen siirtyisi isommille alueille? Maakuntiin menisivät alueellisen kehittämisen ja EU-tukiin liittyvät päätökset. Valinnanvapauslainsäädäntö ulotettaisiin koskemaan näitä kaikkia, osto-organisaatiot limittyisivät byrokraattien käsissä. Maakuntien Suomi kyllä kiittäisi, mutta hallinnosta uhkaisi tulla vielä moniportaisempi ja veronmaksajan laskusta nykyistä suurempi.

Uudistamisen tavoitteita ovat olleet terveyserojen kaventaminen, nopeampi hoitoon pääsy, kustannustehokkuus, byrokratian vähentäminen ja ihmisen hoitaminen kokonaisuutena. Sekä henkilöstön että kansalaisten kannalta olisi viisainta palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja unohtaa erikoinen poliittinen satiiri aiheen ympärillä. Aikataulukin on tiukka, uuden mallin pitäisi olla käytössä vuoden 2019 alusta lukien. Lähiaikoina pitäisi kirjoittaa nippu lakeja ja päättää rahoituksesta. Lisäksi eteen tulevat henkilöstön liikkeenluovutus, mahdolliset tehtävänkuvien muutokset, omaisuusjärjestelyt, vaalit ja organisaatioiden rakentaminen. Tekemistä meillä riittää.

Historiallisen suuri uudistus ei heti toistu. Siksi on ymmärrettävää, että puolueet haluavat sen olevan omien tavoitteidensa mukainen. Lopputuloksen kannalta poliittinen kompromissi voi kuitenkin olla huono ja kallis. Hallintotasoja, vaaleja ja päätösketjuja voi teoriassa lisätä vaikka kuinka monta. Nähtäväksi jää, mihin käytäntö meidät lähitulevaisuudessa vie.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*