Siirry sisältöön

Hyvinvointimme perusta on kunnissa ja maakunnissa

– Vesa Mauriala

Julkinen sektori ei ole kvartaaleissa tarkasteltavaa palvelutoimintaa, vaan sillä on paljon syvempi merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Perusasiat on palautettava mieleen myös nyt, kun pohditaan kuntien ja tulevien maakuntien rahoitusta sekä neuvotellaan julkisen sektorin työehtopimusta.

Julkisen sektorin tärkein tehtävä on huolehtia hyvinvointiyhteiskunnan julkisten palveluiden tuottamisesta ja järjestämisestä. Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Sen on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Ketään ei perustuslain mukaan saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Kuntien ja tulevaisuudessa maakuntien on siis kyettävä täyttämään perustuslain velvoitteet palveluiden järjestämisestä. Järjestämisvastuussa olevassa julkisen vallan toimijalla on oltava sellaiset palveluntuotannon voimavarat, joita tarvitaan esim. perustuslain (19.3 §) tarkoittamien riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden varmistamiseksi kaikissa eri tilanteissa. Tämä edellyttää sitä, että kunnalla ja maakunnnalla on aina ja kaikissa tilanteissa oltava riittävän vahva oma palveluntuotanto. Jotta palvelut voidaan järjestää ja tuottaa, tarvitaan riittävä ja tehtävään motivoitunut henkilöstö.

Olen kiinnittänyt kuntatalouden pitkäjänteiseen hoitoon huomiota myös aiemmassa blogissani.

Perustuslaki edellyttää julkisen vallan edistävän tasa-arvoa kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Perustuslain 6 §:n mukaan sukupuolten tasa-arvoa on edistettävä erityisesti päätettäessä palkkauksesta ja palvelussuhteen ehdoista.

Onkin hämmästyttävää, että naisvaltaisilla aloilla pitäisi 2020-luvulla erikseen perustella vastaavaa palkankorotustasoa kuin miesvaltaisilla aloilla. Samanarvoisen työn palkkaerot tai erot palkoissa jopa täysin vastaavissa töissä miesten ja naisten välillä johtuvat historiallisesta painolastista, jota ei vielä ole saatu purettua. Tätä kehitystä on kuvattu hyvin YLE:n artikkelissa.

Meneillään olevalla sopimuskierroksella JHL tavoittelee asioita, joiden pitäisi olla itsestään selvyyksiä 2020-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa. Tavoittelemme mm. yhdenvertaisuuden vahvistamista samapalkkaisuutta painottavan palkkaratkaisun ja sopimusten sukupuolivaikutusten arvioinnin kautta. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine esitti jo pari vuotta sitten palkkaohjelmaa edistämään sukupuolten tasa-arvoa.

Kuntaliitto on arvioinut kuntatalouden kehitysnäkymiä vuoteen 2023. Kuntien toimintamenot tulevat kasvamaan mm. väestön ikääntymisen seurauksena. Kuluvalla vaalikaudella 75-vuoden ikään tulevatkin vuosina 1944 – 1949 syntyneet ikäluokat. Sosiaalimenojen painopiste tulee siirtymään perustettaville maakunnille. Suuri rooli menopaineen hillinnässä kohdistuukin maakuntiin. Niille säädetään myös verotusoikeus.

Kuntien verotulojen ennakoidaan kasvavan kuluvana vuonna peräti 6,2 %:lla, minkä jälkeen verotulojen kasvu olisi vuosittain n. 3 %:n luokkaa. Luvut on laskettu keskimääräisellä 19,88 %:n tuloveroprosentilla. Mikäli valtionosuuksissa ei tapahdu korotusta tai kunnallisveroa nosteta, ennakoidaan kuntien lainakannan kasvavan.

Koska julkinen palvelutuotanto on hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä, tarvitaan sen varmistamiseksi kaikkia käytettävissä olevia keinoja. Taloudellinen kasvu ja työllisyysasteen nosto sekä huoltosuhteen kohtuulliseksi saaminen ovat luonnollisestikin avainasemassa. Valtion on myös varmistettava riittävät valtionosuudet. Maakuntien on toiminnan käynnistämisen yhteydessä pohdittava kokonaisuudelle järkevimmät palvelurakenteet.

Kuntien ja maakuntien on myös itse arvioitava, kuinka paljon niiden on jatkossa kerättävä tuloja palveluiden järjestämiseksi. Kun esimerkiksi yli 75-vuotiaiden suomalaisten määrä lisääntyy 524 962:sta (2019) tällä hallituskaudella 667 950:een (2024) ja vuosikymmenen lopulla 776 600:aan (2029), on selvää, että tarvitaan niin palveluiden järkevää tuottamista kuin lisää tulojakin. Haasteena on mm. ylläpitää hyviä palveluita tilanteessa, jossa vanhusten määrä lisääntyy runsaasti, mutta lasten määrä puolestaan vähenee jonkin verran.

Mikäli palvelut ikääntyvälle väestölle turvataan ihmisarvoisesti, tullee kokonaisveroaste talouskasvusta ja työllisyysasteen nousustakin huolimatta jonkin verran nousemaan 2020- ja 2030 –luvuilla. Nousun määrä jää riippumaan siitä, kuinka järkevästi palvelut tuotetaan, ja juuri siksi maakuntauudistus ja siihen liittyvä maakuntaveron käyttöönotto ovat todella tärkeässä asemassa.

Suurten lukujen varjoon jää kuitenkin aivan olennainen seikka. Jos julkinen sektori – erityisesti hoito ja hoiva – eivät ole jatkossa työntekijöiden ja alalle aikovien mielestä kiinnostavia (myöskään) palkkauksen kannalta, on uhkana alaa vaivaava, nykyistä selvästi kovempi työvoimapula. Tosielämässä onkin niin, että työntekijät hakeutuvat alalle, jossa työolosuhteet ovat inhimilliset ja palkka riittävä. Vaikka kaikki makrotason asiat toteutuisivat halutulla tavalla, sakkaavat palvelut, mikäli julkisen palvelun arvostus, palkka ja työolot eivät ole kunnossa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*