Siirry sisältöön

Hoiva-avustajista apua vanhuspalveluiden huutavaan henkilöstöpulaan

– Sari Bäcklund

Hoitoalaa vaivaa vaje osaavasta henkilöstöstä samalla, kun väestö harmaantuu kovaa tahtia. Yhä heikommassa kunnossa olevia vanhuksia hoidetaan kotihoidossa lähes saattohoitoon saakka. Tärkeä askel vanhustenhoidon henkilöstöpulaan olisi hoiva-avustajien ottaminen selkeämmin mukaan hoitoketjuun.

Vaivaistalo oli ”pieni tupa täynnä köyhiä, raihnaita vanhuksia, jotka asuivat sikin sokin keskellä likaa, täitä, nälkää ja kurjuutta”. Näin kirjoittaa Astrid Lindgren kirjassaan Eemelin uudet metkut.

Eemelin aikana vaivaistalosta vastasi johtajatar ja apulaisina toimivat käytännössä hieman parempikuntoiset vaivaistalon asukkaat. Nykyään meillä on kattava lainsäädäntö ja koulutettua henkilökuntaa, mutta vanhustenhoidon ongelmat eivät ole kadonneet minnekään.

Ikärakenteemme tarkoittaa sitä, että vanhustenhoito tulee olemaan pitkään keskeinen haaste Suomen sote-palveluissa. Työtä tekevän väestön määrä vähenee ja samanaikaisesti hoitoalalla jo työskentelevät kuormittuvat ja vaihtavat alaa. Hoitoalalle on yhä vaikeampaa saada uutta työvoimaa. Pulaa alkaa olla kaikista henkilöstöryhmistä ja myös työntekijöiden ikärakenne heikentää alan tulevaisuudennäkymiä.

Vaikka vanhainkodit ovat korvautuneet eri tasoisella palveluasumisella ja kotihoidolla, ei hoidon tarve ole muuttunut. Ehkä jopa päinvastoin. Kotihoidossa hoidetaan tänä päivänä vanhuksia, jotka aiemmin olisivat olleet vanhainkodin asukkeja jo pitkään! Tehostettu palveluasuminen puolestaan on pahimmillaan vain viimeisten kuukausien saattohoitopaikka.

Myös henkilöstörakenne sote-alalla on vuosikymmenten aikana muuttunut huomattavasti. Sairaala-apulaiset ovat pääosin kadonneet ja korvautuneet pitkälti laitoshuoltajilla ja myös työn sisältö on ihan toista kuin vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten.

Uutena ammattiryhmänä hoiva-alalle ja erityisesti vanhustenhoitoon on tullut uusi ryhmä: hoiva-avustajat. Hoiva-avustajien koulutus alkoi alun perin työvoimapoliittisena koulutuksena. Sillä toivottiin saatavan erityisesti maahanmuuttajia ja aikuisia alan vaihtajia houkuteltua hoivasektorille. Koulutuksesta haluttiin riittävän lyhyt, jotta se kiinnostaisi heitäkin, joita koulunpenkkien kuluttaminen vuosikausia ei niin innostanut.

Jo alusta lähtien JHL on kuitenkin pitänyt tärkeänä sitä, että hoiva-avustajat muodostavat selkeän osan hoivaketjusta ja siksi myös heidän koulutuksensa on oltava osa sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa. Hoiva-avustajan koulutus on tähän asti sisältänyt kolme valinnaista tutkinnon osaa, joista kaksi on otettu lähihoitajan tutkinnosta. Näin on varmistettu se, että hoiva-avustaja saa samaa opetusta kuin lähihoitajakin ja hänen on myös helppo halutessaan jatkaa opinnoissaan eteenpäin.

Lähihoitajan tutkinnon uudistumisella oli vaikutuksia myös hoiva-avustajan koulutukseen. Ja valitettavasti huonompaan suuntaan. Toivottavaa olisikin, että hoiva-avustajalle saataisiin valtakunnallisesti yhdenmukainen koulutus ja että se jatkossakin voisi toimia väylänä lähihoitajan opintoihin ja tutkintoon. Ilman selkeää koulutusta (ja osaamista) on työnantajienkin vaikea tietää, mihin tehtäviin hoiva-avustajaa voi käyttää

Sote-henkilöstöstä on huutava pula. Nykyisen hallituksen ansiokas kirjaus sitovan henkilöstömitoituksen saamisesta vanhuspalvelulakiin edellyttää sitä, että kaikki sote-alan osaajat on otettava mukaan työhön mitään ryhmää väheksymättä. Oikea tehtävärakenne varmistaa sen, että sairaanhoitajat ja lähihoitajat voivat keskittyä omiin osaamisalueisiinsa. Jokainen uusi käsi- ja jalkapari vanhustenhoidossa tuo apua kuormittavaan työhön ja samalla vähentää muiden kokemaa työssä uupumista. Ja kun työ ei vie kaikkia voimia, kasvaa myös työssä viihtyminen ja parhaimmillaan lisääntyy alan kiinnostavuus ammattiaan etsivien silmissä. Näin saadaan synnytettyä hyvä positiivinen kierre, jossa voittavat niin työntekijät kuin vanhuksetkin.

Vanhustenhoidossa pääosan käytännön vastuusta kantavat lähihoitajat. Sairaanhoitajilla on myös oma paikkansa, samoin kuin sosionomeilla tai askartelunohjaajillakin. Mutta unohtaa ei sovi myöskään hoiva-avustajaa. Kaikki ammattilaiset yhdessä luovat vanhukselle sen turvallisen elämän, jonka hän viimeisinä vuosinaan ansaitsee. Jokaisella on varmasti oma paikkansa hyvän hoivan ketjussa.

Kommentit

  1. Hoiva-avustaja ei ole uusi asia. Ennen on ollut hoitoapulaisen nimellä työskenteleviä ja sairaala-apulainen on nykyään sairaalahuoltaja. Kylvettäjiä oli myös he jos ketkä todella auttoivat ihmisen/potilaan hoidossa. Kiire ja mitoitukset ovat tehneet vanhustyöstä niin epäinhimillistä ettei monikaan jaksa tehdä sitä työtä. Siivous tehdään niin pikaisesti ettei sitä ehdi tehdä kunnolla eikä käyttää aikaa potilaan kanssa keskustelemiseen jos hän sitä haluaisi. Hoitohenkilökuntaan ei ole tarpeeksi eikä työhön aina valikoidu välittäviä ihmisiä.

  2. Juuri näin Anja. Hoiva-avustajan työtehtävät eivät suinkaan ole uusia, vaan niitä on ollut olemassa vaikka kuinka pitkään. Ongelma tulikin oikeastaan siinä vaiheessa, kun alettiin säästää ja näitä tekevät työntekijät nähtiin turhina. Nyt apulaisten puute näkyy hoitajien uupumisena, huonona hoitona ja siinä, ettei ala enää oikein kiinnosta. Siksi hoiva-avustajien saaminen alalle on tärkeää. Näin saadaan jälleen oikeat ihmiset oikeisiin paikkoihin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*