Toisiamme väistellen koulutielle

Kesälomien päätyttyä koulut ja oppilaitokset käynnistelevät toimintaansa ja epätavallisen kevään jälkeen paluu arkeen on edessä. Vielä ei kuitenkaan voida puhua paluusta entiseen normaaliin, muistuttaa JHL:n vastaava sopimusasiantuntija, sivistysalojen tiiminvetäjä Reetta Kuosmanen.
Kevät koetteli kykyämme sopeutua epävarmuuteen. Saatat tuntea sairastuneita tai joku läheisesi on saattanut jopa menehtyä koronaan. Sinutkin on ehkä testattu pitkällä puikolla, olet ollut karanteenissa tai olet huolestuneena tarkkaillut oireitasi, että onko tämä nyt ”se”.
Kesän edetessä on suhtautumisemme rajoituksiin ja varotoimenpiteisiin saattanut tulla huolettomammaksi. Kuukausien erikoisolosuhteisiin olen ainakin jo minä kyllästynyt, ja joinakin epätoivon hetkinä tekisi mieleni juosta torille halailemaan tuntemattomia holtittomasti. Mutta en näin tee: koronapeikko ei ole kadonnut vielä minnekään. Työhön paluussa on jokaisen oltava valppaana ja edelleen toimittava vastuullisesti sekä työnantajan ja viranomaisohjeiden mukaisesti.
JHL:n jäsenet työskentelevät sivistysaloilla – oppilaitosten päivittäisessä arjessa – monenlaisissa työtehtävissä. Osa näistä töistä, esimerkiksi hallinto- ja osa ohjaustehtävistä, oli nopeasti siirrettävissä etätyömoodiin. Etäopiskelun infrastruktuuri piti valaa harjakorkeuteen parissa päivässä. Oppilaitosten salit, luokat ja käytävät tyhjenivät. Siellä, missä ihmiset olivat ennen kokoontuneet oppimisen ja sivistyksen äärelle, vaani arvaamattoman kulkutaudin vaara.
Jokaisella oppilaitoksen työntekijällä on ollut merkittävä rooli siinä, että oppimisympäristöt ovat olleet terveellisiä ja turvallisia. Tämä vastuu ja opetusalojen kaikkien toimijoiden merkittävyys ovat nousseet uuteen arvoonsa koronakevään myötä.
Useimmat sivistysalojen parissa työskentelevät jäsenemme toimivat niin sanotusti asiakasrajapinnassa, kuten opiskelijoiden henkilökohtaisen ohjauksen tai puhtaanapidon ja kiinteistöhuollon parissa. Kaikkea työtä ei ole voinut välimatkan päästä tehdä erikoisolosuhteissakaan. Osalta on saattanut työnteko estyä kokonaan, ja kevään ja ehkä kesänkin on joutunut viettämään lomautettuna.
Sosiaalisesti rajoitetumpaa kouluelämää on harjoiteltu jo keväällä perusopetuksessa. Paluu takaisin koulumaailmaan tulee nyt olemaan vaativampi kuin koskaan sekä työntekijöille että koululaisille ja opiskelijoille. Notkeutta muuttuvissa tilanteissa ja valppautta taudin etenemisen suhteen vaaditaan koko ajan.
Jatkuva toistemme välttely lienee kuitenkin kuluttavinta tässä uudessa normaalissa. Ihminen tarvitsee vuorovaikutusta muiden kanssa. Monen kuukauden kotona kököttämisen jälkeen ainakin itse kaipaan jo työyhteisöäni. Etätyöhön on kuitenkin alistuttava. Annan sosiaalisten tarpeitteni väistyä, jottei tauti leviä. Omassa toiminnassani pyrin huolehtimaan siitä, että niiden kollegoiden, joiden täytyy välttämättä työskennellä fyysisesti omalla työpaikallaan, voivat tehdä sen turvallisesti ja ilman tartuntariskiä.
Opetushallitus ohjeistaa koulutuksen järjestäjiä laajasti verkkosivuillaan uuden lukuvuoden alkuun. Näissä ohjeissa tavoitteena on turvallisen työskentelyn mahdollistaminen. Lähtökohtana on järjestää opetus lähiopetuksena, mutta erityisesti aikuisten välistä kontaktointia rajataan. Riskiryhmien suojaaminen tartunnoilta, tartuntaketjujen välitön katkaiseminen ja turvavälit ovat olennainen osa arkeamme edelleen.
Koronapandemia koettelee meidän jokaisen mieltä. Toivottavasti kesäsi on ollut terve ja palauttava. Noustaan yhdessä – turvavälin päästä – erikoissyksyyn valppaina ja vahvoina. Kuuntele työnantajasi ohjeita ja toimi niiden mukaisesti. Käyttäydy vastuullisesti ja auta työkavereitasi ja koululaisia sekä opiskelijoita pysymään terveenä. Pese kädet. Nujerramme taudin yhdessä.